Toni, Anton

Kotimaa

Juha Sipilän keuhkoveritulppa uusiutui

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän keuhkoveritulppa on uusiutunut.
Keskustan lähettämän tiedotteen mukaan Sipilä hakeutui viime perjantaina lääkärihoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Sipilän heinäkuussa ilmenneeseen keuhkoveritulppaan liittyneet oireet olivat palanneet lääkityksen päätyttyä.

-  Tuntemukset tammikuussa viittasivat siihen, ettei sairaus ole vielä kokonaan voitettu. Perjantaina ja lauantaina tehdyt tutkimukset vahvistivat tuntemukseni oikeiksi, Sipilä kertoo tiedotteessa.

- Hyvä, että asiaan saadaan nyt selvyys ja tehokkaampi lääke. Olen toiveikas, että nyt tehdyt muutokset hoitooni toimivat.

Tiedotteen mukaan sairaalatutkimuksissa todettiin, ettei käytössä ollut lääkitys ole tehonnut toivotulla tavalla, vaan se on vaihdettava. Uusi lääkitys on aloitettu. Juha Sipilä oli sairaalassa yhden vuorokauden, mutta on tutkimusten ajan kotihoidossa.

Sipilä on sairauslomalla helmikuun loppuun asti. Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV.

Sipilä joutui ensimmäistä kertaa keuhkoveritulpan vuoksi sairaalaan viime heinäkuun puolivälissä.

- Hakeuduin lääkäriin maanantaina. Syynä oli pyörälenkeillä havaitsemani alentunut hapenottokyky. Olen harrastanut liikuntaa koko ikäni ja tunsin, ettei tilanne ole täysin normaali, Sipilä kirjoitti myöhemmin blogissaan sairastumisestaan.

Julkisuudessa Sipilä näyttäytyi jälleen kuukautta myöhemmin elokuussa, jolloin hän kertoi toipuneensa työkuntoon. Sipilä osallistui tuolloin Keskustan pyöräilytempaukseen, jossa ajettiin Oulusta Helsinkiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    3. 3

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    4. 4

      Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Norjan urheilulegendan olympiamatkalle tyly ei – KOK pani pisteen puheille villistä kortista

    7. 7

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    8. 8

      Nuoriso nilkat paljaana, revityissä farkuissa hyytävässä talvisäässä – ”Olen tottunut kulkemaan takki auki. Kylmyys on asenne”

    9. 9

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    10. 10

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    4. 4

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    9. 9

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    10. 10

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    3. 3

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    4. 4

      Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

    5. 5

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    6. Näytä lisää