Katri, Kaija

Kotimaa

Mika Saloa epäillään ase- ja räjähderikoksesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Entisen formulatähden Mika Salon veropetosepäily on poikinut toisenkin rikostutkinnan, jossa on kyse epäillyistä ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta.
Epäilty lainvastaisuus tuli esiin kotietsinnässä, joka tehtiin viime syyskuussa. Myös Mika Salon ex-puoliso Noriko Salo on jutussa epäillyn asemassa.

– Kyse ei ole esimerkiksi laittomista tai luvattomista aseista tai ammuksista. Epäilty rikos on varsin vähäinen, nähdäksemme seuraamus voisi olla enintään sakkoja, rikoskomisario Kaj Björkqvist keskusrikospoliisista sanoo.

IS:n tietojen mukaan ainakin osittain epäily liittyy huolimattomaan säilytykseen. Jutun tutkinnassa on tehty takavarikkoja, joiden voimassaoloa Helsingin käräjäoikeus päätti tänään jatkaa.

Salot kiistävät syyllisyytensä

Salot ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. He ovat jo antaneet loppulausunnot, ja juttu siirtyy poliisin mukaan syyteharkintaan ensi viikolla.

Kotietsintä tehtiin osana laajan, kansainvälisen verorikosepäilyn tutkintaa. Salo on epäiltynä yhteen yritykseen liittyvässä tutkintahaarassa.

Salo itse kertoi IS:lle lokakuussa, että epäily liittyy pikavippifirmaan, jossa hän oli mukana sijoittajana. Hän sanoi menettäneensä kaikki yhtiöön sijoittamansa rahat ja vakuutti, ettei ole tehnyt mitään väärää.

Björkqvist kertoo, että veropetosjutun tutkinta jatkuu ainakin keväälle asti. Poliisi on saanut sekä verottajalta että epäillyiltä lisäselvityksiä, ja kuulusteluja jatketaan.

Juttua päivitetty kello 19.19. Noriko Salo on Mika Salon ex-puoliso.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. 6

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    7. 7

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    8. 8

      Kasinohotelli roihusi turistikohteessa Georgiassa – ainakin 11 kuollutta

    9. 9

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    10. 10

      Egyptin armeija moukaroi moskeijaiskun tekijöitä – tuhosi ajoneuvoja ja asevarastoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    5. 5

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. Näytä lisää