Heikki, Henna

Kotimaa

Naapuri pelasti naisen täpärästi liekeistä Laukaassa: "Se oli sekunneista kiinni"

Julkaistu:

Sankarit
Vähältä piti: Risto Pirttinen pelasti 84-vuotiaan naisen palavasta talosta juuri ennen ikkunoiden räjähtämistä.
On kumma, jos laukaalainen Risto Pirttinen, 66, jää ilman hengenpelastusmitalia. Sellaisen tempun mies torstai-iltana teki.

Pirttinen konttasi palavaan taloon, sakean savun sekaan, näki 84-vuotiaan naisen jalat ja tarttui niihin. Jaloista naista vetäen Pirttinen peruutti saman tien ulos.

Samalla kun Pirttinen sai raahattua tajuntansa menettäneen naisen kauemmaksi pihamaalle, talon ikkunat räjähtivät ja tuli levisi kaikkialle.

Pian paikalle saapunut palokunta ei voinut enää pelastaa rakennusta.

- Se oli sekunneista kiinni. Omaa henkeä en siinä ajatellut, sitä vaan toimi automaattisesti, Pirttinen kertoo.

Pelastuksesta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Risto ja Meeri Pirttinen asuvat noin 300 metrin päässä naapureistaan Laukaan Kuhankoskella, syrjäisen pikkutien päässä. Torstai-iltana kahdeksalta pariskunta ihmetteli äkillistä sähkökatkosta.

- Oli syy mennä ulos katsomaan tolppaan kiinnitettyä pääsulaketta.
Tuli loimusi naapurin suunnassa. Lähdettiin kiireesti katsomaan tilannetta, Meeri Pirttinen kertoo.

Kun totuus paljastui, Meeri Pirttinen lähti takaisin soittamaan apua. Risto Pirttinen lähti kiertämään palavaa taloa, sillä etuoven puoli oli ilmiliekeissä.

- Tiesin, että talossa on kaksi uloskäyntiä. Vanha isäntä oli ulkosalla sokissa yöasu päällä, mutta rouvaa ei näkynyt. Missäpä se muualla olisi voinut olla kuin sisällä, Pirttinen kertoo.

Pirttinen tiesi, että naisen liikuntakyky ei ole kovin hyvä. Ja että hänen kuulonsakin on heikko.

- Huusin häntä ensin hurjalla äänellä. Koska savua oli niin kauheasti, ajattelin, ettei sisään ole menemistä. Mutta lähdin kuitenkin konttaamaan lattiaa pitkin.

- Noin viiden metrin päässä ovesta näin rouvan jalat. Hän nojasi kontillaan sänkyä vasten. Nykäisin reilusti ja aloin vetämään.

Tajuton nainen virkosi pian pakkasessa. Naisesta ja hänen 93-vuotiaasta miehestään ei ollut kertomaan tapahtuneesta paikan päällä. Ambulanssi vei pariskunnan saamaan hoitoa. Omaisten mukaan molemmat ovat kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Kun näin tulipalon, ajattelin, etteivät he selviä hengissä, Meeri Pirttinen tunnustaa.

Heikko oli usko aviomiehelläkin.

- Olin melko varma, etten saa rouvaa sieltä ulos. Lähdin silti yrittämään. Ei tuollaisessa tilanteessa ehdi ajattelemaan, Risto Pirttinen hymähtää.
1940-luvulla rakennettu 70-neliöinen asuintalo tuhoutui palossa täydellisesti. Pihapiirin muut rakennukset välttyivät tulelta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    4. 4

      Kalle päätyy vessaan tuntemattoman miehen kanssa – Salattujen elämien ronski kohtaus suututti katsojat: ”On muuttunut irstaaksi koko sarja”

    5. 5

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    6. 6

      8 syytä: Näin oikeus perusteli Anneli Auerin miljoonavaatimusten hylkäämistä

    7. 7

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    8. 8

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    9. 9

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    10. 10

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    4. 4

      Kalle päätyy vessaan tuntemattoman miehen kanssa – Salattujen elämien ronski kohtaus suututti katsojat: ”On muuttunut irstaaksi koko sarja”

    5. 5

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    6. Näytä lisää