Laura

Kotimaa

Alexander Stubb lähtee eurovaaleihin: "Innostuksen aste on huikea"

Julkaistu: , Päivitetty:

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) lähtee ehdolle kevään eurovaaleihin.
Alexander Stubb kertoi asiasta odotetusti perjantaina aamulla järjestämässään tiedotustilaisuudessa Helsingin Taidehallin klubilla.

Stubb sanoi olevansa jännittynyt, vaikka tilanne on tuttu kymmenen  vuoden takaa, kun hän viimeksi oli lähdössä eurovaaleihin.

- Äänikin värisee aika harvoin

Stubb nauratti yleisöä sanomalla, että on tyytyväinen, ettei tilaisuuteen tuotu hänen lapsuudenkuviaan.

Kyse on Stubbin mukaan tavallaan kampanjasta 2.0:sta.

- Olen vähän karaistuneempi kuin viimeksi.

- Innostuksen aste on huikea.

Seuraava komissaari?

Tyylilleen uskollisena Stubb sanoi kolme pointtia siitä, miksi lähtee ehdolle.

- On erittäin tärkeää, että Euroopan kentillä kuuluu Suomen ääni.

Stubbin mukaan Brysselissä käytännössä ajetaan Suomen etua.

Stubb sanoi haluavansa osallistua keskusteluun mm. velkakriisistä ja pankkikriisistä.

Kolmas syy, miksi hän halusi lähteä ehdolle, on vaikuttaminen.

- Euroopan parlamentti ei ole jäähdyttelijöille eikä viihdyttelijöille vaan kiihdyttelijöille.

45-vuotias Stubb istui Euroopan parlamentissa myös vuosina 2004-2008. Vuoden 2004 eurovaaleissa hän oli yksi maan ääniharavista. Stubb on toiminut Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä vuodesta 2011.

Stubbin nimi on ollut vahvasti esillä veikkailuissa Suomen seuraavaksi EU-komissaariksi. Hänen tiedetään olevan kiinnostunut tehtävästä.

Stubb sanoi, että toistaiseksi on liian aikaista puhua komissaarin paikasta.

- Tän suhteen ei mitään stressiä.

Stubb sanoi, että eduskuntavaalit eivät ole nyt näköpiirissä.

- Ei ole näillä näkymin tarkoitus asettua ehdolle.

Katainen: "Alex on päättänyt palata kotiin"

Stubb sanoi vieressään tilaisuudessa esiintyneen pääministeri Jyrki Kataisen tulleen hänelle moraaliseksi tueksi.

- Kokoomuksen tavoite näissä vaaleissa on äänestää sellaisia ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet vaikuttamaan Euroopan tulevaisuuteen, Katainen sanoi tilaisuudessa.

Kun katson Jyrkin trackrecordia, se on huikea, historiallinen.

- Suomalainen lähtökohta Euroopan kehittämiseen on se, että haluamme olla rakentamassa reilua integraatiota, Katainen sanoi.

- Hyvä läheinen ystäväni Alex on päättänyt palata kotiin.

Katainen ei kommentoinut mahdollista seuraajaansa

Stubb kiitteli, että Jyrki Kataisen rooli hänen poliittisella urallaan on keskeinen.

- Kun katson Jyrkin trackrecordia (kokoomuksen puheenjohtajana), se on huikea, historiallinen.

Stubb ei halunnut kommentoida spekulaatioita kokoomuksen seuraavasta puheenjohtajasta.

Katainen ei halunnut myöskään kommentoida veikkailuita siitä, jatkaako hän kokoomuksen puheenjohtajana.

"Perussuomalaisilta lähdössä ryhmä alta"

- Perussuomalaisten tilanne eurovaalien näkökulmasta on mielenkiintoinen. Heiltä on katoamassa ryhmä alta.

Stubbin mukaan perussuomalaiset jää kokonaan ilman ryhmää, elleivät he mene äärioikeistolaisten puolueiden kanssa samaan ryhmään.

- On mielenkiintoista kuunnella perussuomalaisten eurouhoa.

Stubb harmitteli kuitenkin, että Timo Soini ei ole lähdössä ehdolle.

Muuten Stubb hehkutteli eurovaaliasetelmaa.

-  Kyseessä ovat historialliset vaalit: Ensimmäistä kertaa muuten kaksi istuvaa ministeriä on ehdolla Suomesta eurovaaleissa, kun Merja Kyllönenkin (vas) on asettunut ehdolle.

Ota kantaa

Tulisiko Alexander Stubbista hyvä EU-komissaari?

Kyllä 39% Ei 61%
Ääniä yhteensä 25983

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jopa miljoonat ihmiset saavat henkilökohtaisen viestin Twitteriltä – syynä altistuminen Venäjän propagandalle

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    7. 7

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    8. 8

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Aftonbladet: Malmön poliisiaseman edessä räjähti – kaksi miestä otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jopa miljoonat ihmiset saavat henkilökohtaisen viestin Twitteriltä – syynä altistuminen Venäjän propagandalle

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. Näytä lisää