Tenho, Max

Kotimaa

Youtuben videossa näkyvästä poikien hakutilanteesta tutkintapyyntö

Julkaistu:

Sosiaalityöntekijä on tehnyt poliisille tutkintapyynnön tapahtumista, jotka liittyvät Youtubessa julkaistuun videoon, jossa poliisit ja sosiaalityöntekijä hakivat pikkupojat kotoaan viime lauantaina.
Viranomaisten kuvaamiseen ei ole selkeitä sääntöjä, vaan se on tulkinnanvaraista aluetta, kertoo hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta.

- Siitä on muutamia eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja. Niissä on katsottu, että kuvaaminen ei ole sallittua esimerkiksi sairaalassa, koska terveystiedot ovat salassa pidettäviä. Ulkopuolinen ei voi tulla kuvaamaan ainakaan ilman lupaa tai asianomaisten suostumusta sairaalaan tai sosiaalitoimistoon.

Myös rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta on samaa mieltä tulkinnanvaraisuudesta. Hänen mukaansa ei ole selvä asia, saako esimerkiksi sosiaalityöntekijän toimintaa vapaasti kuvata.

- Niin voisi ajatella, kun toimii julkisessa tehtävässä, mutta ei kai viranomaistenkaan tarvitse ihan noin vain suostua filmitähdiksi, vaikka toisten kotona ollaankin, Nuotio sanoo.

Hän tarkoittaa tällä sitä, että julkaiseminen netissä merkitsee vielä enemmän kuin vain videon ottaminen omaan käyttöön.

Mäenpää kertoo, että kuitenkaan esimerkiksi kadulla liikkuvalla poliisilla ei ole erityisen suojattua asemaa.

Youtuben kaltaisia palveluita hän pitää uutena ja niin ikään harmaana, epämääräisenä alueena.

– Mitä kaikkea sinne voi laittaa yksityinen ihminen? Kuka sitä ylipäätänsä voi valvoa?

Poliisi sai palauteryöpyn

Sosiaalityöntekijä on tehnyt poliisille tutkintapyynnön tapahtumista, jotka liittyvät Youtubessa julkaistuun videoon.

Videossa poliisit ja sosiaalityöntekijä hakivat pikkupojat kotoaan viime lauantaina. Pojat vastustivat vientiä itkien ja kirkuen.

- Videon kuvasi lasten isä. Sosiaalityöntekijä koki isän käytöksen sellaisena, että asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä, kertoo rikosylikomisario Tapani Tasanto.

Tasannon mukaan asiaa tutkitaan myös kunnianloukkauksena, koska työntekijän tietoja on laitettu nettiin.

Sosiaalityöntekijä on saanut videon julkaisun jälkeen ainakin yhden tekstiviestin, jonka nainen koki uhkaavaksi. Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena. Perheen isää ei epäillä tästä rikoksesta.

Tasanto kertoo, että poliisille on tullut videon julkaisun jälkeen paljon palautetta. Niissä on ihmetelty poliisin ja sosiaalityöntekijöiden toimintaa.

Tutkintapyynnöstä kertoi sanomalehti Kaleva.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    3. 3

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    4. 4

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    5. 5

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    6. 6

      Iivo Niskanen hiihti muilta luulot pois Ounasvaaralla – ”Oikaisiko se?”

    7. 7

      Testasimme 12 Alkon glögiä – ylivoimainen voittaja oli yksi halvimmista: ”Pullo ei anna odottaa näin hyvää”

    8. 8

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      Kommentti: Hallitusta ei uskallettu kaataa kesäkuussa – jopa hallitusneuvottelujen aikataulu oli valmis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    4. 4

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

    10. 10

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    3. 3

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    4. 4

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    5. 5

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    6. Näytä lisää