Severi

Kotimaa

Demariväki toivottaa Urpilaisen haastajat tervetulleiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Sdp:n piirijohtajat valmistautuvat siihen, että puheenjohtajasta saatetaan äänestää kevään puoluekokouksessa.
Sdp:n kenttäväen piirissä on halua järjestää puolueen puheenjohtajasta keväällä vaali. STT:n haastatteleman kuuden piirijohtajan mukaan osa kaipaa sitä, että Jutta Urpilaisen asema arvioidaan uudelleen toukokuun puoluekokouksessa.

- Todennäköisesti meillä pääosa porukoista on sitä mieltä, että vaali olisi ihan hyvä, jos vaan löytyy sellainen ehdokas, joka kisaan lähtee, sanoo Hämeen piirijohtaja Jouni Mäkelä.

Toistaiseksi kiinnostustaan asettua vastaehdokkaaksi Urpilaiselle on ilmaissut vasta ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne. Hän sanoi viimeksi Kouvolan Sanomien, Kymen Sanomien ja Etelä-Saimaan haastattelussa sunnuntaina kertovansa kuun lopussa, lähteekö haastamaan nykypuheenjohtajan.

STT:n haastattelemat piirijohtajat toivottavat Jutta Urpilaisen haastajat tervetulleiksi kisaan.

- Toimivassa ja aidossa demokratiassa ei pidä pelätä haastajia. On vain hyvä, että puheenjohtajan kannatus mittautetaan, sanoo Neeta Röppänen Savo-Karjalan piiristä.
 
Rinteelle varauksellinen hyväksyntä

Puheenjohtajan vaihtoon pelkästä vaihtamisen ilosta ei uskota. Haastajan pitää olla tehtäviensä tasalla. Piirijohtajan näkemykset Rinteestä vaihtelevat.

Häntä pitää kyvykkäänä puheenjohtajaksi esimerkiksi Pirkanmaan ja Savo-Karjalan piirijohtajat. Toisaalta esimerkiksi Vaasan ja Hämeen piirijohtajat suhtautuvat hänen kykyihinsä puoluejohtajana varauksellisemmin.

- Pidän Rinteen tyylistä toimia ay-johtajana. Hän vaikuttaa olevan sanansa mittainen mies. Sdp:n puheenjohtajuus ei kuitenkaan välttämättä sovi, sanoo Arttu Uhlgren Vaasasta.

Kukaan haastatelluista ei tiennyt, että Rinteen lisäksi olisi tyrkyllä muita vastaehdokkaita.
 
Urpilainen nauttii suosiota

Urpilaisella on edelleen laaja tuki. Suurin osa haastatelluista piirijohtajista kokee, että hän ansaitsisi jatkaa puheenjohtajana. Puolueen kannatuslukujen huononemistakaan he eivät laita Urpilaisen piikkiin.

Hämeen piirijohtaja Mäkelä kuitenkin näkee asiat kriittisemmin. Hänestä vaativa ministerinsalkku on selkeästi haitannut Urpilaisen puheenjohtajuuden hoitoa.

- Hänen ongelmansa on, että hän on kuunnellut liikaa omaa lähipiiriään eikä riittävästi kentän ääntä, hän sanoo.

Demariväessä on myös niitä, jotka kaipaavat perustyöläisen aseman pönkittämistä. Ammattiyhdistysliikkeen konkari Rinne olisi heille varmasti mieluisa vaihtoehto vaaleihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    3. 3

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    4. 4

      Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    6. 6

      Kommentti: Verstappenin rangaistus oli täysin ansaittu – kaksi asiaa Räikkösestä ja Ferrarista jäi kohutilanteen varjoon

    7. 7

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    8. 8

      Baba Lybeck järkähtämättömänä uutuuskirjassa: ei usko avioliittoon – ”En voi luvata miehelleni, että olisimme aina yhdessä”

    9. 9

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    6. 6

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    7. 7

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    8. 8

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    3. 3

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    4. 4

      Poliisi nappasi 13 etsintä­kuulutettua Helsingin Sörnäisissä

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    6. Näytä lisää