Toni, Anton

Kotimaa

Saarela-jupakan seuraus: Kymmenet haluavat suoran toiminnan Greenpeace-aktivisteiksi

Julkaistu:

Venäjän vangitseman Greenpeace-aktivisti Sini Saarelan tapaus on lisännyt kiinnostusta ja yhteydenottoja ympäristöjärjestöön, Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaa sanoi Ilta-Sanomille.
-  Meillehän ei vapaaehtoisia yleensä hirveitä määriä tule. Yleensä tulee vuodessa joitakin kymmeniä halukkaita, jotka tahtovat toimintaan mukaan. Nyt tämän kolmen kuukauden aikana heitä on ollut yhteydessä 40–50.

Greenpeace järjestää vuosittain kaksi koulutusta suoran toiminnan aktivismiin. Aromaan mukaan heistä noin puolet on kertonut voivansa olla valmiita  suoran toiminnan aktivismiin.

-  Meillä järjestetään vuosittain keskimäärin kaksi väkivallattoman suoran toiminnan koulutusta. Varmaan tässä keväällä järjestetään yksi sellainen.

Niissä on yleensä kymmenkunta uutta tulokasta, joista osa jää meille pidemmäksi aikaa ja osa lyhyemmäksi aikaa.

Suoran toiminnan aktivistit voivat lähteä mukaan monenlaisiin Greenpeacen kampanjoihin, joista osassa rikotaan lakia.

-  Pohjoisen jäämeren mielenosoitus oli aivan ääripäässä, ja sellaiseen pitää olla varsin pitkä kokemus, kuten Sinillä on. Toisessa ääripäässä ovat täysin lailliset mielenosoitukset esimerkiksi vaateliikkeiden edessä. Sitten voidaan viedä banderolleja erilaisiin paikkoihin, missä voi olla joissain tapauksissa kyse hallinnan loukkauksesta.

Greenpeace-aktivisti Sini Saarela saapuu Suomeen perjantai-iltana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Näyttelijä Jessica Falkholt, 29, on kuollut – koko perhe menehtyi auto-onnettomuudessa

    4. 4

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    5. 5

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    6. 6

      Heikki hankki todella kuumat kilvet autoonsa, joka sekään ei jätä ketään kylmäksi

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Juuse Saros ilmiömäisessä vedossa – nuorukainen teki NHL-historiaa

    9. 9

      Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

    10. 10

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    3. 3

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    6. 6

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    7. 7

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    8. 8

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    9. 9

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    10. 10

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    3. 3

      Näyttelijä Jessica Falkholt, 29, on kuollut – koko perhe menehtyi auto-onnettomuudessa

    4. 4

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    5. 5

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    6. Näytä lisää