Kotimaa

Näyttelijä Matti Ranin kuollut

Julkaistu: , Päivitetty:

1926-2013
Näyttelijä Matti Ranin on kuollut. Hän oli 87-vuotias.
Näyttelijä, teatterinjohtaja ja teatterineuvos Matti Ranin on kuollut. Asian vahvistaa STT:lle hänen poikansa Martti Ranin.

Matti Ranin menehtyi myöhään sunnuntaina iltapäivällä kotonaan. Hän kuoli pitkään kestäneen sairauden uuvuttamana.



- Hänen kuntonsa oli heikentynyt jo jonkin aikaa, poika Martti Ranin kertoo.

Matti Ranin oli kuollessaan 87-vuotias. Hän syntyi Tampereella 21. marraskuuta 1926, joten hän kuoli vain muutama päivä torstaisen syntymäpäivänsä jälkeen.



Suomi-filmin sankari


Ranin muistetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Hän näytteli myös komisario Palmu -elokuvissa ja hiljattain Taivaan tulet -televisiosarjassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Hänen kuntonsa oli heikentynyt jo jonkin aikaa



Martti Raninin mukaan hänen isänsä oli vielä eläkkeelläkin aktiivinen ja aikaansa seuraava, mutta tänä vuonna hänen yleiskuntonsa heikkeni voimakkaasti.



Matti Raninilla on neljä poikaa ja "lukuisia" lapsenlapsia, Martti Ranin kertoo.

Raninin kuolemasta kertoi ensin Yle nettisivuillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt