Lempi

Kotimaa

Todistaja AKT-käräjillä: Räty katsoi olevansa "estynyt" puhumaan Hilkan kanssa

Julkaistu:

Keskiviikon AKT-käräjäistunnon viimeisenä todistajana kuultiin entistä liiton toimitsijoiden luottamusmiestä, nykyään eläkkeellä olevaa Jukka Kauppista.
Hänen mukaansa Timo Räty ei aluksi halunnut kertoa syytä puhelakkoonsa Hilkka Ahteen kanssa.

Rädyn työtoverit ovat aiemmin todistaneet, että Räty ei halunnut puhua Hilkka Ahteen kanssa, koska ei luottanut Ahteeseen.

Kauppisen mukaan Räty ei vielä vuonna 2010 puhunut luottamuspulasta mitään, vaan katsoi vain olevansa "estynyt" puhumasta Hilkan kanssa. Syytä Räty ei kertonut.

- Me tenttasimme kyllä, Kauppinen sanoi oikeudessa.

Räty oli myös myöntänyt huutaneensa Ahteelle, Kauppinen kertoi.

Kauppisen kertoman mukaan hänen yrityksensä viedä asioita eteenpäin torpattiin toistuvasti. Kun vuonna 2010 perustettu henkilöstöjaosto ryhtyi tutkimaan AKT:n asioita, Kauppista pidettiin hänen omien sanojensa mukaan pimennossa jaoston kokoontumisesta. Kun jaosto oli perehtynyt asiaan, Kauppinen kertoo vaatineensa siltä kirjallista vahvistusta, että epäasiallista kohtelua oli todettu.

Kauppinen väittämän mukaan tuolloisen AKT:n valtuuston puheenjohtaja Heikki Harakka oli sanonut, että hän itse myöntää asian, mutta että se "ei mene yläkerrassa läpi".

Kauppinen epäili, että "yläkerralla" tarkoitettiin nimenomaan Timo Rätyä. Harakka on toinen niistä AKT:n johtohenkilöistä, joita syytetään kiusaamisen katsomisesta läpi sormien.

Lopulta jaosto raportoi, että AKT:ssa oli esiintynyt asioita, jotka eivät kuulu hyvään työyhteisöön. Rätyä jaosto ei Kauppisen mukaan kuullut. Kauppisen mukaan häntä ei päästetty kertomaan näkökulmaansa myöskään työvaliokunnan aiempaan kokoukseen eikä liiton hallituksen vuoden 2011 lopussa pitämään kokoukseen.

Kauppinen oli kokenut Rädyn käytöksen asiattomaksi myös vuonna 2009 pidetyssä palaverissa. Kun Ahteen asia tuli puheeksi, Räty lähti Kauppisen mukaan "täyteen hyökkäykseen" ja keskeytti hänet useaan kertaan. Palaverissa käsiteltiin myös muita Kauppisen "kyseenalaisiksi" kuvaamia tapauksia.

AKT:n tilanne oli Kauppisen mukaan laajemminkin tulehtunut. Yksi Rädyn entisistä sihteereistä on toinen niistä henkilöistä, jonka kiusaamisesta Rätyä nyt syytetään. Kauppisen todistajanlausunnon mukaan myös toinen Rädyn entinen sihteeri oli valittanut hänelle, että Räty olisi halunnut tämän tekevän töitä sairaslomallakin. Hallintopäällikkö Kati Wallin arveli tosin omassa todistuksessaan, että kyseessä olisi ollut väärinymmärrys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    4. 4

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    5. 5

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    6. 6

      Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

    7. 7

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    8. 8

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    9. 9

      Mikko Leppilampi kamppaili pitkään yleisen ongelman kanssa – ”Olen käyttänyt hirveästi energiaa sen kyttäämiseen”

    10. 10

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    9. 9

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    4. 4

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    5. 5

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    6. Näytä lisää