Anja, Anita

Kotimaa

AKT-käräjät: "Työterveyslääkäri pois töistä Ahteen tapauksen vuoksi"

Julkaistu:

AKT-käräjät
AKT:n kiusaamissyytösten käsittely jatkuu tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa. Tämänpäiväisistä todistajista valtaosa on AKT:n työntekijöitä.
Syksyllä 2010 liittoon hallintopäälliköksi tullut Kati Wallin sanoi oikeudessa, että tuolloinen työterveyslääkäri olisi luopunut tehtävästään Hilkka Ahteen tapauksen vuoksi.

Lääkäri oli kutsunut asianosaisia palaveriin, johon Ahteen kiusaamisesta syytetty Timo Räty oli silloisen liittosihteerin Juhani Salmelan mukaan kieltäytynyt osallistumasta.

Wallinin kertoman mukaan lääkäri viestitti palaverissa, että "rasittava ja kuormittava tilanne" pitäisi saada poistettua.

Lääkäri ilmoitti Wallinin mukaan pian kokouksen jälkeen, että hän luopuisi tehtävästään syistä, jotka liittyivät nimenomaan Ahteen tapauksen hoitamiseen ja siihen reagoimiseen.

Kyseistä työterveyslääkäriä kuullaan oikeudessa huomenna.

Ahde oli rasittunut

Wallin kertoi myös useiden aiempien todistajien tapaan, että Ahde oli ollut selvästi rasittunut ja huonovointinen. Aluehallintoviraston antama toimenpidekehotuskaan ei Wallinin mukaan johtanut käytännön toimenpiteisiin.

Räty oli useamman todistajan mukaan ollut vahvasti mukana, kun AKT:ssa laadittiin vastausta virastolle.

 - Vaikea sanoa. Henkilökohtainen mielipide on, että ei, Wallin vastasi viraston edustajan kysyessä häneltä, noudatettiinko viraston kehotusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    6. 6

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    7. 7

      Naimisissa oleva näyttelijätähti antautui suutelusessioon kollegansa kanssa – hekumalliset kuvat päätyivät lehden sivuille

    8. 8

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    9. 9

      Veikkaus: 41,6 miljoonan euron voittaja on tiedossa, mutta häntä ei ole tavoitettu – ”Olemme yrittäneet soittaa”

    10. 10

      Prinsessa Sofia edusti ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen – hurmasi hymyilevänä Carl Philipin käsipuolessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    6. Näytä lisää