Aune, Oona

Kotimaa

Reilut 28 000 suomalaista on vielä ilman sähköjä - "Aamukahvia ei pääse keittämään huomennakaan"

Julkaistu:

Eino-myrsky
Tuhannet joutuvat pärjäämään ilman sähköä huomenna - jotkut vielä keskiviikkona ja torstainakin.
Eino-myrskyn tuhojen korjaus jatkuu edelleen. Ilman sähköjä on vielä ainakin reilu 28 000 taloutta. Aamulla vastaava luku oli 62 000.

Sähköyhtiö Elenian viestintäjohtajan Heini Kuusela-Oppaan mukaan valtaosa runkoverkon vioista on korjattu, mutta korjaustöitä tehdään vielä Päijät-Hämeessä ja Keski-Suomessa. Muualla on päästy korjaamaan pienjänniteverkkoa.

– Töitä tehdään koko ilta ja läpi yön. Suurin haaste on se, että puustoa on paljon sähköverkon päällä.

Töitä tehdään koko ilta ja läpi yön.

Sähköttä on Elenian viimeisempien tietojen mukaan reilut 7 000 asiakasta. Myös yksittäisiä uusia vikoja on ilmennyt, kun kallellaan olleet puut ovat kaatuneet.

Näillä näkymin monet joutuvat olemaan ilman sähköä vielä huomenna.

– Aamukahvia ei valitettavasti sillä sähkökeittimellä pääse keittämään, Kuusela-Opas toteaa.

Suur-Savon sähkön asiakkaista noin 13 000 on ilman sähköä. Savon Voiman asiakkaista ilman sähköä on noin 8 500.

– Todennäköisesti jotkut joutuvat olemaan ilman sähköä vielä keskiviikkona ja torstaina, pahoittelee Savon Voiman henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Vierimaa.

Pohjois-Karjalan sähkönsiirron asiakkaista vailla sähköä on enää alle 100. Toimitusjohtaja Arto Gylénin mukaan yksittäiset taloudet joutuvat pärjäämään ilman sähköä vielä huomenna, vaikka töitä paiskitaankin yön yli.

Lämmönjakelussa ongelmia

Korpilahdella Keski-Suomessa lämmönjakelu on katkeillut sunnuntaiaamusta lähtien. Lämpökeskuksen lämmöntuotantoa ei pystytä pitämään toiminnassa ilman sähköä eikä varavoima riitä tuotannon ylläpitämiseen.

– Puolen päivän aikoihin (lämmönjakelu) piti saada taas käyntiin. Vielä siellä kuitenkin ollaan ilman lämpöä, kertoo käyttöpäällikkö Markku Ylitalo Jyväskylän Energia -yhtiöistä.

Ylitalon mukaan lämmönjakelu voidaan aloittaa heti, kun lämpökeskukseen saadaan sähköt.

Katso paikkakuntasi täsmäsää IS:n sääpalvelusta.

Lataa IS:n Supersää-sovellus Windows Phonelle ja iPhonelle. Sovelluksista löytyy sadetutka ja lähituntien sää.

Ota kantaa

Veikö Eino sinulta aamukahvit?

Kyllä 9% Ei 91%
Ääniä yhteensä 5237

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. 6

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    7. 7

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    8. 8

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    9. 9

      Loton 1,2 miljoonaa euroa voittanut täysosuma pelattiin Helsinki-Vantaan lentokentällä

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. Näytä lisää