Liisa, Elisa

Kotimaa

Kohulausunto somaleista - poliisi aloitti esitutkinnan

Julkaistu:

Poliisi on aloittanut esitutkinnan kohulausunnosta.
Lieksan perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Esko Saastamoisen puheet ovat johtaneet esitutkintaan.

Pohjois-Karjalan poliisi kertoo aloittaneensa esitutkinnan Ylen uutisen perusteella. Sen mukaan valtuustoryhmän johtaja vaatii ryhmälleen "puhdasta kokoustilaa", koska somalialaisten työryhmä kokoontuu samoissa tiloissa.

Poliisi kertoo, että Saastamoista epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja syrjinnästä.

Poliisi huomauttaa, että Ylen uutisen mukaan Saastamoisen puheenvuoroa oli ollut kuulemassa parikymmentä kaupunginvaltuutettua. Saastamoinen kertoi asiasta kahvitilaisuudessa ennen eilen pidettyä kaupunginvaltuuston kokousta.

Hän toimii myös kaupunginhallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana.

Iltalehti uutisoi, että Lieksan perussuomalaisten valtuustoryhmä saa uuden kokoustilan.

Lieksan kaupunginsihteeri Matti Taponen vahvisti aiemmin päivällä STT:lle, että puolueen valtuustoryhmän puheenjohtaja vaati toista kokoustilaa eilen. STT ei ole tavoittanut Saastamoista, joka on parhaillaan ulkomailla.

Saastamoisen puheista uutisoi aamulla Lieksan Lehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Kadonnutta Juuso-Petteriä etsitään vaikeissa olosuhteissa – pimeys liikaa lennokeille, ruumiskoirat jatkavat työtään

    3. 3

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    4. 4

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    7. 7

      Mäkihypyn maailmancupissa mainio suomalaisvenyminen – Janne Ahonen pettyi

    8. 8

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    9. 9

      Ruotsalaishiihtäjä murtui kyyneliin tv-haastattelussa – kirosi haukkuessaan venäläiskilpailijan: ”Idiootti!”

    10. 10

      Isisin ”kalifaatista” on jäljellä vain rippeet – äärijärjestön pelätään iskevän Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Kadonnutta Juuso-Petteriä etsitään vaikeissa olosuhteissa – pimeys liikaa lennokeille, ruumiskoirat jatkavat työtään

    3. 3

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    4. 4

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. Näytä lisää