Visa

Kotimaa

Oikeusministeri valmis keskusteluun ensikertalaisuuden määritelmästä rikoksissa

Julkaistu:

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ymmärtää hyvin, että Jenna Lepomäen surmassa avustaneen vapautus on järkyttänyt ihmisiä.
Henriksson muistuttaa, että ilman katumusta tapaus arvioidaan ankarammin.

- Rikoksentekijän katumus tai sen puute voivat vaikuttaa teon rikosoikeudelliseen arviointiin.

Jenna Lepomäen surman yhteydessä on esitetty, että raakojen väkivaltarikosten minimirangaistuksia pitäisi koventaa.

Oikeusministeri muistuttaa, että syyntakeisuuden arvioinnin tiukentuminen on jo ankaroittanut merkittävästi sekä taposta että murhasta tuomittuja rangaistuksia.

Murhasta elinkautista vankeusrangaistusta suorittavien vankien lukumäärä on 2000-luvulla kolminkertaistunut ja 1990-luvun alkuun verrattuna kuusinkertaistunut.

Kymmenen viime vuoden aikana myös elinkautisvankien rangaistuksen kesto on pidentynyt

Oikeusministeri muistuttaa, että henkirikokset ovat rikosoikeusjärjestelmässä jo ankarimmin rangaistavia rikoksia.

- Myöskään henkirikosten määrän lasku ja henkirikosten rangaistusten ankaroituminen eivät viittaa tarpeeseen muuttaa minimirangaistusta.

Ensikertalaisuudesta Henriksson sanoo, että määritelmä ei ole tähän asti ollut sidottuna rikoksen vakavuuteen eikä tuomion pituuteen. On tarkasteltu ainoastaan rikoksettoman ajan pituutta.

- Olen kuitenkin valmis osallistumaan keskusteluun, jossa kriittisesti arvioidaan nykylainsäädännön mukaista ensikertaisuuden määritelmää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    4. 4

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    5. 5

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    6. 6

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    7. 7

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    8. 8

      18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

    9. 9

      Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

    10. 10

      Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    4. 4

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    5. 5

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    6. Näytä lisää