Eino, Einari

Kotimaa

Enemmistö sateenkaarinuorista on joutunut kiusatuksi

Julkaistu:

Tuoreen kyselyn mukaan suurin osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista suomalaisnuorista on kokenut kiusaamista ja häirintää.
Heillä on myös huomattavasti enemmän kokemuksia väkivallasta kuin muilla nuorilla.

Kyselyyn vastanneista homo-, lesbo-, bi- ja transnuorista 70 prosenttia kertoi kokeneensa kiusaamista ja häirintää.

Nuoret törmäävät häirintään useimmiten koulussa, mutta opettajista on harvoin apua. Suurin osa niistä, jotka olivat kertoneet kiusaamisesta opettajalle, oli kokenut, ettei mitään ollut tapahtunut tai että tilanteesta oli syytetty heitä itseään.

Useat sateenkaarinuoret tuntevat itsensä ulkopuolisiksi yhteiskunnassa. Monet pelkäävät joutuvansa perheensä tai kaveripiirinsä hylkimiksi seksuaalisen suuntautumisensa takia. Kyselyyn vastanneista homo- ja biseksuaalisista nuorista yli neljännes ei ollut kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan perheelleen.

Setan ja Nuorisotutkimusseuran kyselyssä kartoitettiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistönuorten hyvinvointia. Kyselyyn vastasi yli 1 600 15–25-vuotiasta nuorta.

Juttua päivitetty klo 2.01.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    4. 4

      Länsimetro-hankkeen sitkein kriitikko kertoo, miksei aio astua metroon jalallakaan

    5. 5

      Erikoinen videoepisodi Lahden SM-liigaottelussa – raivostunut yleisö viskoi kolikoita jäälle

    6. 6

      Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntasi vaimon kanssa Madeiralle

    7. 7

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    8. 8

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    9. 9

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    10. 10

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

    6. 6

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    7. 7

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    8. 8

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    9. 9

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    10. 10

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    4. 4

      Länsimetro-hankkeen sitkein kriitikko kertoo, miksei aio astua metroon jalallakaan

    5. 5

      Erikoinen videoepisodi Lahden SM-liigaottelussa – raivostunut yleisö viskoi kolikoita jäälle

    6. Näytä lisää