Satu, Luukas

Kotimaa

Fortum varoittaa: Myrsky voi katkoa sähköjä ensi yönä Suomessa

Julkaistu:

syysmyrsky
Suomen etelärannikolla on syytä varautua sähkökatkoihin maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Fortumin sähkönjakelun tiedotteen mukaan voimakkaat myrskypuuskat tavoittavat erityisesti Hangon,  Karjaan, Espoon ja Kirkkonummen ensi yönä. Tuuli voi yltyä puhaltamaan lounaan suunnasta paikoin jopa yli 20 metriä.

Puuskatuulet voimistuvat maanantai-illan aikana niin, että iskevät täydellä teholla lounaasta noin kello 21. Tuulet voimistuvat yön aikana lounais-lännestä niin, että ne ovat rajuimmillaan 21-26 metriä sekunnissa noin kello 01 yöllä. Pahin tilanne on tiistaiaamuna noin klo 8 etelärannikolla. Kovimmat puuskatuulet tulevat merialueille.

Fortum on varautunut sähkönjakelualueellaan Etelä- ja Lounais-Suomessa sähköverkon vikoihin. Toisin sanoen sähköt voivat katketa

- Olemme varanneet lisää kenttähenkilöstöä tiistaille ja keskiviikolle. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja siirrämme tarvittaessa muualta lisää kenttähenkilöstöä  viankorjaustehtäviin", käyttöpäällikkö Jörgen Dahlqvist Fortum Sähkönsiirrosta kertoo yhtiön tiedotteessa.

Katso, missä ovat kovimmat puuskat.

Lataa IS:n Supersää-sovellus Windows Phonelle ja iPhonelle . Sovelluksista löytyy sadetutka ja lähituntien sää.

Ota kantaa

Oletko varautunut syysmyrskyyn?

Kyllä 50% En 50%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    3. 3

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Röyhkeät varkaat tunkeutuivat nuorten juhlaan Suomenlinnassa: Veivät puhelimia, lompakoita, ja tietokoneen – poliisi pyytää vihjeitä

    6. 6

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    9. 9

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

    10. 10

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    9. 9

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    10. 10

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    3. 3

      Hanna Sumari avautui tv:ssä lapsena kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta – uskalsi kertoa aikuisen miehen teoista vasta 26 vuotta myöhemmin

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Röyhkeät varkaat tunkeutuivat nuorten juhlaan Suomenlinnassa: Veivät puhelimia, lompakoita, ja tietokoneen – poliisi pyytää vihjeitä

    6. Näytä lisää