Liisa, Elisa

Kotimaa

Turun öisillä kaduilla liikkuu väkivaltainen ryöstäjä - vie vastaantulijalta rahat ja kännykän

Julkaistu:

Turku
Turussa liikkuu mies, joka ryöstää humalaisia yön kulkijoita kovin ottein.
Poliisin mukaan kaupungissa on sattunut viime kesän ja syksyn aikana useita ryöstöjä, jotka noudattavat samaa väkivaltaista kaavaa. Yksin liikkuva ryöstäjä etsii päihtyneen uhrin, lyö tätä lujaa päähän ja anastaa sen jälkeen rahat, kännykän tai molemmat.

Poliisin tiedossa on useita samalla kaavalla toistettuja ryöstöjä. Poliisi kuitenkin epäilee, että kyseessä on vasta jäävuoren huippu. Todellinen ryöstöjen määrä on poliisin arvioiden mukaan ilmitullutta suurempi.

Yksi samaa kaavaa noudattanut ryöstö tapahtui varhain lauantai-aamuna.

Yliopistonkadulla kello 7 aikaan ryöstäjä kohtasi uhrinsa ja löi tätä päähän. Tämän jälkeen mies pakotti uhrin antamaan kännykkänsä ja nostamaan tilitä rahaa pankkiautomaatilla.

Ryöstön tehnyt mies saatiin kuitenkin kiinni ja hän on poliisin hallussa. On mahdollista, että mies on useampien ryöstöjen takana.

Hieman samalla kaavalla ryöstettiin Turussa tänään aamuyöstä kello 5.10 myös toinen mies. Kolme miestä pahoinpiteli ensin uhriaan. Tämän jälkeen hänet pakotettiin nostamaan rahaa pankkiautomaatilta.

Ryöstöstä epäillyt saatiin kiinni, mutta uhri on kateissa. Häntä pyydetään ilmoittautumaan poliisille asian selvittämiseksi.

Poliisi kaipaa tietoja edellä kuvatuista ryöstöistä. Tiedot voi ilmoittaa vihjenumeroon 050-456 2243 taikka lähimmälle poliisille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    5. 5

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Pate Mustajärveltä todellinen yllätys – ryhtyi vihdoin yrittäjäksi: ”Enhän mä siitä oikeasti mitään ymmärrä”

    8. 8

      Rita Ora teki tylyn jekun Saksan Voice-valmentajille – kukaan ei tunnistanut omaa biisiään esittävää tähteä

    9. 9

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    10. 10

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    5. 5

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    6. Näytä lisää