Enni, Eine

Kotimaa

Muista talvikengät perjantaina – luvassa voi olla lumipyry

Julkaistu: , Päivitetty:

Maan keskiosissa on perjantaina luvassa talvista tuiskusäätä: tietyillä alueilla saattaa sataa jopa 20 senttiä lunta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Oulun ja Jyväskylän välisellä alueella voidaan ylihuomenna päästä jopa lumipyryn makuun.

Lumisateet alkavat levitä perjantain vastaisena yönä, ja odotettavissa on noin kymmenen sentin lumikerros. Vuorokauden mittaan jopa kahdenkymmenen sentin lumisade on mahdollinen Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla. Lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin.

Sen sijaan Etelä-Suomeen on odotettavissa lämpöasteita, joten sateet tulevat luultavasti vetenä. Lappiin ennustetaan poutaa ja pikkupakkasia.

Tänään pikkupakkasia

Tänään aamulla pakkasasteita esiintyy halki Suomen. Päivän mittaan lämpötila nousee kuitenkin plussan puolelle lukuun ottamatta maan pohjoisosaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueilla lumisateet ovat mahdollisia, mutta pitkäksi aikaa lumikerros ei todennäköisesti jää maahan.

Helsinki-Kokkola-linjan länsipuolella, kuten Etelä-Pohjanmaalla, luvassa on märempiä kelejä eli vesi- ja räntäsateita. Etelä- ja Lounais-Suomessa sateet tulevat vetenä. Sen sijaan itään ja pohjoiseen on tänään luvassa pääosin poutaa.

Ota kantaa

Pänniikö talven tulo?

Kyllä 89% Ei 11%
Ääniä yhteensä 12942

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – ”Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa”

    4. 4

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    5. 5

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    6. 6

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    7. 7

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    8. 8

      Oscar-ehdokkuudet julkistettiin – katso tästä kaikki ehdokkaat

    9. 9

      Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

    10. 10

      Pinkeä olo vatsassa? Vaihda muutama ruoka-aine: turpoaminen ja kipu lievittyvät jopa kolmella neljästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    7. 7

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    8. 8

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Helsinki-Vantaalla aamulla vakava vaaratilanne – ”Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa”

    4. 4

      Nainen ajoi lapsen päälle suojatiellä Vantaalla: ”Erityisen vaarallista, jos ohittaa pysähtyneen auton pysähtymättä”

    5. 5

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    6. Näytä lisää