Nella, Lauha

Kotimaa

”Kaksi poikaa masturboi kello 11 Ylellä” - kansanedustaja tyrmistyi ohjelmasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Ylen lähettämä nuorten ohjelma oli liikaa Perussuomalaisten kansanedustajalle.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on huolestunut Ylen nuorille suuntaaman Love, Milla –ohjelman sisällöstä.

– Ohjelman ikärajaksi on merkitty K-7. Ohjelman sisältö herätti huolta lasten vanhemmissa, jotka ottivat yhteyttä Yle:en ja päättäjiin. Tein aiheesta kysymyksen Ylen johdolle. Yle vakuutti niin vanhemmille kuin minullekin, että koulutuksen saanut henkilö ja "luova johtaja" ovat arvioineet ikärajan oikeaksi, ja että ohjelma ei sisällä lapsille haitallista aineistoa, Niikko kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.

"Tuntuu kuin joku ei ajattelisi yläpäällä lainkaan"


Niikon mukaan 12-18-vuotiaille suunnattua Love, Milla – ohjelmaa on lähetetty aamupäivisin klo 11.

– Kuitenkin esimerkiksi jaksossa Penisseikkailu kaksi nuorta poikaa masturboivat yhdessä. Yle:n mukaan kyse on varhaisnuorille tarpeellisesta seksuaalivalistuksesta, tavalla, joka ei ole katsojille vahingollista.



Niikko on tyrmistynyt Ylen perustelusta.

– Tämän tyyppisen materiaalin tuottaminen ja lähettäminen valtion rahoilla toimivan mediatalon toimesta on sietämätöntä. Tuntuu kuin joku ei ajattelisi yläpäällä lainkaan. Vanhemmilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja luottaa siihen, että heidän lapsilleen näytetään televisiosta ja netissä lasten ikään sopivia ohjelmia.
  
Niikko kertoo tehneensä hallitukselle 4. lokakuuta kirjallisen kysymyksen, onko hallituksella valmiutta ja halua puuttua lainsäädännöllisin toimenpitein varhaisnuorille tarjolla oleviin tv-ohjelmiin.

Kohukohtaus ei näkynyt televisiossa


Jakso, josta Niikko tyrmistyi on nähtävissä vain Yle Areenasta.

Tuottaja Riikka Takila Ylestä kertoo, että televisiossa nähtyyn Love, Milla – jaksoon Yle sovelsi "itsesensuuria".

- Poistimme kohdan. Se ei olisi ollut lain mukaan velvollisuus, mutta halusimme suojella kohderyhmään nähden alaikäisiä, Takila kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kiusallinen kohtaus tv-ruudussa puhuttaa: Jenni Vartiainen kierteli Maria Veitolan parisuhdeuteluita – laulaja keksi ovelan keinon olla vastaamatta

    2. 2

      Blogi: Janni Hussi osti leipää tuntemattomalle naiselle – kauppareissu sai yllättäen härskin käänteen: ”Tuli hyväksikäytetty olo”

    3. 3

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    4. 4

      Kälviällä suuressa rakennuspalossa vaurioitunut seitsemän asuntoa – video palopaikalta lohduton näky

    5. 5

      Naisnäyttelijät kertovat, millaista on riisua kameran edessä – saunakohtaus vei Eeva Elorannalta yöunet: ”Olin erittäin ahdistunut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Isoisä ja aikuinen lapsenlapsi harrastivat yhteisymmärryksessä seksiä – harvinainen rikostuomio

    2. 2

      EVS: Tämän takia Jenni Vartiainen ei käy enää uimahalleissa

    3. 3

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    4. 4

      Minna Kaupin mitta täyttyi ihmisten käytökseen: ”Se on idiotismia, jota en voi ymmärtää”

    5. 5

      Poliisilla takaa-ajotilanne Oulunsalossa: Useita loukkaantui kolarissa, tie 816 kokonaan poikki

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

    3. 3

      Nuori nainen työskenteli Lidlissä osa-aikaisena myyjänä – jakoi Instagramissa kuvia järjettömän ylellisestä elämästään: Poliisi sai rysän päältä kiinni

    4. 4

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    5. 5

      Sara Forsberg lihoi 22 kiloa – sulkeutui kotiinsa ahmimaan pizzaa: ”Kaikki ympärilläni romahti”

    6. Näytä lisää