Kotimaa

Tässä on syy, miksi yritykset eivät tee rikosilmoituksia Greenpeacesta

Julkaistu:

hautala-kohu
Greenpeacen aktivistit nousivat valtion omistaman yhtiön jäänmurtajille viime vuoden maaliskuussa ja toukokuussa. Arctian johto halusi tehdä asiasta rikosilmoituksen, mutta ministeri ei pitänyt sitä tarpeellisena.
Valtionohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala ohjeisti Greenpeacen mielenosoituksen kohteeksi joutunutta Arctia Shipping Oy:tä pidättäytymään rikosilmoituksesta. Asiasta kertoi keskiviikkona Iltalehti.

Hautala myöntää asian Iltalehdelle. Greenpeace on puolestaan kertonut, että asia tuli heille uutisena.

Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso kertoo IS:lle, että ei ole kovin tavatonta, että järjestön mielenosoitusten kohteeksi joutuneet yhtiöt jättävät rikosilmoituksen tekemättä.

- Yhtiöt eivät halua lähteä oikeuteen meidän mielenosoituksista, vaikka heillä saattaisi olla siihen perusteita. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista, koska useinhan se tuottaa itse asialle vain enemmän julkisuutta, Laakso kertoo.

Hänen mukaansa aktivistit ovat saaneet lähinnä sakkoja silloin, kun rikosilmoitus on tehty.

Maalis- ja toukokuun protestien syynä oli Arctian johdon käytäntö vuokrata jäänmurtajia öljy-yhtiö Shellille. Toukokuussa aktivistit pysäyttivät jäänmurtajan matkan Itämerellä kaksi kertaa. Tätä tapausta on puitu Laakson mukaan oikeudessa Ruotsissa.

Muista valtionyhtiöistä Greenpeacen kohteeksi on joutunut Neste Oil. Järjestö on protestoinut yhtiön palmuöljyn käyttöä mielenosoitusten lisäksi muun muassa osallistumalla yhtiökokouksiin, järjestämällä kirjekampanjoita ja lobbaamalla. 

Kuinka läheiset välit Greenpeacella on Hautalaan? Onko hän järjestön jäsen?

- En osaa sanoa tuohon mitään. Luonnollisesti jäsen- ja lahjoittajatiedot eivät ole julkisia.

Onko Hautala ollut mukana järjestön toiminnassa muuten, esimerkiksi osallistumalla tilaisuuksiin?

- En usko, että ainakaan minun aikanani. Olen ollut tässä asemassa vuodesta 2011 lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt