Tenho, Max

Kotimaa

James Hirvisaari haluaa Suomeen Sveitsin-mallin

Julkaistu:

Muutos 2011 –puolueen jäseneksi siirtynyt James Hirvisaari kertoo päätöksen uudesta puolueesta syntyneen parissa päivässä.
Hirvisaari kertoi tänään liittyneensä Muutos 2011 –puolueeseen ja perustaneensa samannimisen eduskuntaryhmän.

- Minkäänlaista suunnitelmaa ei ollut, tämä tuli ihan puun takaa tämä viimeviikkoinen, Hirvisaari myöntää IS:lle.

Hirvisaaren mukaan Muutos 2011 –puolueesta oltiin häneen yhteydessä jo viime viikolla, kun perussuomalaiset kertoi erottavansa hänet natsitervehdyksestä syntyneen jupakan jälkeen. Hirvisaari ei kuitenkaan tuolloin vastannut puheenjohtajan lähettämään sähköpostiin.

- Eilen sitten soitin puheenjohtajalle, ja he pitivät hallituksensa kanssa neuvottelun asiasta, Hirvisaari sanoo.

- Hirvittävän nopeasti tämä kaikki on mennyt. En minä ole murehtinut yhtään mitään, vaan ajatellut että ovia sulkeutuu ja ovia avautuu. Vaistolla ja intuitiolla kuten olen aina tehnyt, hän kuvailee.

Kärjekäs kirjoittelu vähemmälle?

Uuden puolueen myötä värikkäistä blogiteksteistään tunnettu Hirvisaari aikoo harkita myös kirjoittelunsa suuntaa.

- Voi olla että siihen tulee rehellisesti sanottuna jonkinlainen (muutos), mutta en osaa vielä sanoa. Olen kuitenkin rauhallinen luonne, mutta toisaalta tilanteisiin heittäytyvä. Tuskin minusta nyt eri ihmistä tulee, mutta katsotaan mihin suuntaan tässä jalostuu, hän sanoo.

Hirvisaaren mukaan erottamiskohu ei ole kaikkiaan ollut pelkästään negatiivinen kokemus.

- Minulla on itse asiassa enemmän virtaa kuin moneen vuoteen. Uskon että tämä on myös perussuomalaisille raikastava tapahtuma, hän pohtii.

- Tuntuu että polkuni on ollut sellainen, että aina seuraa maanjäristyksiä ja pölypilviä. Se on omituinen juttu, sillä en minä oikeasti tällaisia suunnittele. Tietoista on vain se, että haluan synnyttää keskustelua eri asioista.

Hirvisaari kertoo saaneensa viimeisimmän kohun aikana runsaasti palautetta, jossa on kyselty hänen jaksamistaan kaiken keskellä.

- En minä ole asiaa murehtinut ollenkaan. Katsomossa on enemmän ollut huolestuneisuutta siitä miten jaksan ja pärjään, kun runnotaan tuolla tavalla.

Kansanäänestyksiä Sveitsin malliin

Sananvapautta ja suoraa demokratiaa ajavan Muutos 2011 –puolueen arvojen Hirvisaari sanoo olevan lähellä omiaan. Puolue ajaa Suomeen Sveitsin tyylistä, kansanäänestyksiin pohjaamaa päättämismallia.

- Minähän olen itse ollut aina suoran demokratian kannattaja. Olen puhunut eduskunnassakin, että monista asioista pitäisi järjestää kansanäänestyksiä, Hirvisaari sanoo.

Hirvisaaren mukaan suoran demokratian kannattamisen ulkopuolella puolue kerää riveihinsä väkeä laidasta laitaan.

- Se on ainoa poppoo jossa kaltaiseni perussuomalaisella aatemaailmalla oleva voi olla sulassa sovussa vihreiden kanssa.

Myös Hirvisaaren tapaan maahanmuuttokriittistä väkeä puolueesta löytyy. Hirvisaari vakuuttaa, että kunnioittaa puolueen riveissä kansan mielipidettä kaikissa asioissa.

- Homoliittoasiassakin annan kansan päättää, edustan vain omaa mielipidettäni, Hirvisaari sanoo.

Kohuavustaja takaisin?

Hirvisaari joutuu nyt pikavauhtia ottamaan selvää oman eduskuntaryhmän pyörittämiseen liittyvistä käytännöistä.

Uusi ryhmä alkaa saada reilun 1500 euron suuruista ryhmäavustusta, jolla tulisi ainakin palkata tilintarkastaja.

Edessä on myös uuden eduskunta-avustajan etsiminen, sillä Hirvisaarella on ollut yhteinen avustaja perussuomalaisten Lauri Heikkilän kanssa. Hirvisaari arvelee, ettei sama henkilö voi avustaa eri puolueiden edustajia.

Muutos 2011 –puolueen eurovaaliehdokkaiden listalta löytyy Hirvisaaren entinen avustaja Helena Eronen, joka erosi viime vuonna tehtävästään blogikirjoituksestaan syntyneen ”hihamerkkikohun” vuoksi.

Hirvisaaren mukaan hän ei ole ehtinyt vielä miettimään, pyytäisikö Erosta palaamaan tehtävään.

-  Sehän olisi hauskaa, jos hän tulisi siihen takaisin, Hirvisaari naurahtaa.

Ota kantaa

Pitäisikö Suomen asioista päättää enemmän kansanäänestyksillä?

Kyllä 43% Ei 57%
Ääniä yhteensä 5921

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    4. 4

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    5. 5

      Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Tomi Metsäketo ulos joulukonserttikiertueelta – korvaajiksi Waltteri Torikka ja Pete Parkkonen

    8. 8

      Teetkö muihin vaikutuksen? Tällainen naama jää parhaiten ihmisten mieleen

    9. 9

      Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: katso Juha Tapion syksyn ainoa konsertti ISTV:ssä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    4. 4

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    5. 5

      Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

    6. Näytä lisää