Tuovi

Kotimaa

Avioeroprosessi otti koville – miestä syytetään vaimonsa julmasta pahoinpitelystä

Julkaistu:

Avioeroprosessi ottaa koville lahtelaiselle 39-vuotiaalle miehelle, joka on syytteessä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 15 rikoksesta.
Teoista yhdeksän koskee pahoinpitelyjä.

Mies pahoinpiteli viime keväänä vaimonsa erityisen julmasti. Hän löi vaimoaan päähän mahdollisesti nyrkkiraudalla. Vaimolta murtui luita silmäkuopasta, kaksi hammasta ja kämmenluu.

Pari viikkoa myöhemmin mies retuutti vaimoaan hiuksista ja piti puukkoa kaulalla.

Mies oli teon jälkeen Lahden poliisivankilassa, jossa sytytti patjan tuleen. Savu täytti poliisilaitoksen tiloja. Patjan polttoa syyttäjä pitää vahingontekona.

Syytetty vapautui heinäkuun lopulla vankilasta ja rikoskierre käynnistyi saman tien.

Hän oli osallisena yhden päivän aikana neljässä pahoinpitelyssä, jotka kaikki tehtiin lahtelaisessa pitseriassa.

Häntä syytetään mm. ravintolan omistajan lyömisestä pitsalapiolla, pitserian työntekijän potkimisesta ja 13-vuotiaan asiakkaan pahoinpitelystä. Poikaa hän pukkasi päällään silmän alle.

Mies vangittiin muutama päivän kuluttua. Kun hänen vangitsemistaan käsiteltiin, hän karkasi poliisitalon käräjätiloista. Lyhyellä katkumatkalla hän potki poliisitalon vartijaa vatsaan.

Kun juttukokonaisuutta käsiteltiin, mies myönsi syytteet pääosin oikeiksi. Tekojaan hän selitti meneillään olevalla eroprosessilla ja humalalla. Pariskunta asuu nykyään eri osoitteissa.

Syyttäjä vaatii miehelle yli kahden vuoden mittaista ehdotonta vankeustuomiota. Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa parin viikon päästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    3. 3

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    4. 4

      Tunnettu tv-juontaja kuoli maanantaina vain 60-vuotiaana – BBC:lle kävi hirvittävä moka

    5. 5

      Isossakyrössä palaa suuri sikala – sisällä noin tuhat eläintä

    6. 6

      Näin kymmenkuisen vauvan hengen vaatinut ohitusonnettomuus tapahtui – katso animaatiovideo

    7. 7

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    8. 8

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    9. 9

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    10. 10

      Kosto! Edis Tatli riisti EM-tittelin takaisin Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    2. 2

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    3. 3

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    4. 4

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    5. 5

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    6. 6

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    7. 7

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    8. 8

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    9. 9

      Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

    10. 10

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    3. 3

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    4. 4

      Tunnettu tv-juontaja kuoli maanantaina vain 60-vuotiaana – BBC:lle kävi hirvittävä moka

    5. 5

      Isossakyrössä palaa suuri sikala – sisällä noin tuhat eläintä

    6. Näytä lisää