Liisa, Elisa

Kotimaa

Bruce Oreckin Suomi-järkytys – saunoi kuolleen miehen kanssa!

Julkaistu:

Muistelot
Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck kertoi toimittajille hurjasta saunomiskokemuksestaan.
Maanantaiaamuna toimittajia tavannutta Oreckia pyydettiin muistelemaan parhaita ja pahimpia hetkiään Suomessa. Vuonna 2009 Suomen-suurlähettiläänä aloittaneen Oreckin on määrä jättää tehtävänsä lähiaikoina.

Saunomisen ystävänä tunnettu Oreck kertoi maaliskuussa Suomen saunaseuran saunalla Helsingin Lauttasaaressa sattuneesta tapauksesta.

- Olimme ystävieni kanssa saunassa, ja oli aika lähteä laituria pitkin avantoon uimaan. Keskellä laituria makasi kuollut mies. Hän oli kuollut!, Oreck kertasi.

Oreck sanoi ihmetelleensä, kuinka muut saunojat kävivät uimassa ja kävelivät lakanalla peitetyn ruumiin ohi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vasta amerikkalaisen kysyttyä asiasta muut kertoivat mistä oli kyse.

- Hän oli kuulemma saanut pahan sydänkohtauksen noustessaan ylös jäisestä vedestä. He sanoivat miehen rakastaneen saunomista, joten mikä olisi hänelle kauniimpi tapa lähteä, Oreck muisteli.

Oreckia ihmetytti tilanteessa se, etteivät suomalaiset antaneet kuoleman häiritä saunahetkeään.

- Yhdysvalloissa koko paikka olisi ollut tyhjä, hän sanoi.

Oreck kertoi tapauksen osoittaneen hänelle jotain suomalaisten mielenlaadusta ja käytännöllisyydestä.

- Minulle tämä edusti tyypillisintä suomalaisuutta.

Kuuntele suurlähettilään kertomus erikoisesta saunakokemuksesta Nelosen uutisten videolta yltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    3. 3

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    4. 4

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    5. 5

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    6. 6

      Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    3. 3

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    3. 3

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    4. 4

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    5. 5

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    6. Näytä lisää