Silja, Selja

Kotimaa

Kylmyys jatkuu vielä muutaman päivän - sitten lämpö vyöryy Etelä-Euroopasta

Julkaistu:

Viikko alkaa viileissä merkeissä, mutta loppuviikosta lämpenee, ennustaa Nelosen uutisten meteorologi Ilona Lång.
Sunnuntaina suomeen virtaa koillisesta yhä kylmää ilmamassaa, joten lämpötila ei paljoa yli viiden asteen nouse. Lämpimintä on Lounais-Suomessa ja siellä pilvipeitekin pääsee todennäköisimmin rakoilemaan.

Sadekuuroja voi sunnuntaina muodostua lähinnä länsirannikolle ja idässä järvien läheisyyteen.

Kylmää ilmaa virtaa Suomeen myös maanantaina ja koko maassa jäädään kymmenen asteen alapuolelle.

Tiistaina sää muuttuu selkeämmäksi. Lämpötilat ovat maanantaita alhaisempia ja yöpakkasia voi yhä esiintyä etelää myöten. Idässä räntäkuurot ovat mahdollisia.

Viikon puolivälissä ilmavirtaus kääntyy ja Suomeen alkaa virrata huomattavasti lämpimämpää ilmamassaa aina Etelä-Euroopasta asti. Loppuviikolla lämpötilat ovat jo yli kymmenessä asteessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    5. 5

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    6. 6

      Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

    7. 7

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    8. 8

      Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

    9. 9

      Väärät kengät eivät kelpaa – 5 yllättävää kieltoa, joihin voit törmätä Kanarialla

    10. 10

      Elvedin todisti ensimmäisenä Ratko Mladicin joukkojen karmeista teoista: ”Ei ole epäilystäkään, he kaikki kuolivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    9. 9

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    10. 10

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    5. 5

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    6. Näytä lisää