Senja

Kotimaa

Murtomiehet jäivät kiinni neuvokkaan todistajan ansiosta

Julkaistu:

Kruunupyyssä tapahtui torstaina asuntomurto, mutta anastettu omaisuus saatiin takaisin neuvokkaan silminnäkijän ansiosta.
Kruunupyyn Teerijärven Kortjärven kylässä tapahtui torstaina aamupäivällä asuntomurto, jonka yhteydessä asunnosta anastettiin huomattava määrää elektroniikkaa ja muun muassa valokuvausvälineitä.

Neuvokas paikallinen henkilö huomasi, että tuttavan asunnon suunnasta tuli maantielle ulkomaan rekisterikilvissä ollut farmarimallinen henkilöauto.

Näkijä soitti havainnostaan asunnon omistajalle tiedustellen onko kyseessä asiallinen käynti. Muualla töissä ollut asianomistaja pyysi tuttavaa heti tarkastamaan asunnon, jolloin kävi ilmi murto.

Todistaja huomasi auton ajavan Evijärven suuntaan, mutta pian sama auton palasi Evijärven suunnasta kohti Kaustista, jonne poliisipartio ehätti vastaanottamaan epäillyn auton.

Autosta otettiin kiinni kolme ulkomaalaista miestä ja miehet siirrettiin Kokkolan pääpoliisiasemalle selvittelemään asiaa.

Alustavassa selvittelyssä kävi ilmi, että miehiä on syytä epäillä muutamasta muustakin muualla Suomessa tapahtuneesta asuntomurrosta.

Paikan tutkinnan yhteydessä hyvävainuinen paikallispoliisin konstaapeli teki maastoetsintää ja löysi asunnosta anastetun omaisuuden maastokätköstä.

Useiden tuhansien eurojen arvoinen anastettu omaisuus saatiin ilmeisesti kokonaan takaisin asianomistajalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. 6

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    7. 7

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    8. 8

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    9. 9

      Trump täräytti FBI:n johtajalle poikkeuksellisen kysymyksen: ketä äänestit, kun minut valittiin?

    10. 10

      WP:n lähteet: Venäjä-tutkinnan johtaja haluaa Trumpin kuultavaksi lähiviikkoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    7. 7

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    8. 8

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Varaa aikaa työmatkaan: Ajokeli erittäin huono etelässä ja lännessä

    6. Näytä lisää