Kotimaa

Mitä yhteistä on Paasilinnan tarinan leskellä ja thaimaalaisilla marjanpoimijoilla?

Julkaistu:

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden tapaus on kuin Arto Paasilinnan kirjasta, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Muistatteko vielä Arto Paasilinnan klassikon Onnellinen mies? Legendaarisessa kirjassa on mieleenpainuva kohtaus, jossa kylän silmäätekevät päättävät omaa kilpeään kiillottaakseen "auttaa" syrjäkylillä poikansa kanssa asuvaa köyhää leskeä. Miehet marssivat lesken talolle, jota alkavat pyytämättä remontoida. Ryhmä riehuu aikansa, mutta saa osaamattomana aikaan enemmän tuhoa kuin hyvää. Tempauksen jälkeen auttajat lähtevät itseensä tyytyväisinä takaisin kirkonkylään – ja leski poikineen jää keskelle sekasortoa.

Paasilinnan taitavasti kuvaama tarina on tullut mieleen, kun on seurannut viimeaikaisia uutisia Suomeen jääneistä thaimaalaisista marjanpoimijoista. Marjanpoimijat vaikuttavat joutuneen osaksi paasilinnamaista näytelmää, jossa heidän avullaan on kylläkin kerätty poliittisia irtopisteitä, mutta hyöty heille itselleen on jäänyt kovin vähäiseksi.

On toki ilman muuta mahdollista, että thaimaalaisten poimijoiden ja thaimaalaisten matkanjärjestäjien välillä on ollut aitoja, ehkä vakaviakin epäselvyyksiä. Asiasta on tärkeää keskustella. Mutta tapa, jolla suomalaiset "auttajat"– muun muassa nuorisopoliitikko Li Andersson ja ihmisoikeuslakimies Ville Hoikkala – ovat asiaa hoitaneet, on johtanut katastrofiin.

Sen sijaan että poimijat olisivat nyt marjatienestiensä kanssa kotona Thaimaassa tukemassa perhettään, he ovat jumissa Suomessa ilman tienestejä ja ilman läheisiään. Lento, johon heille oli varattu paikat, on ajat sitten lähtenyt. Jotta tässä ei jo olisi tarpeeksi, sijaiskärsijäksi on joutunut myös paikallinen yrittäjä, joka on julkisuudessa tullut syyttä leimatuksi ihmiskauppiaaksi.

Tilanteesta pidetyn metelin määrä on niin suuri, että voisi kuvitella 50 marjanpoimijan olleen suomalaisella Guantanamon vankileirillä. Ei ihme, että yrittäjän ja poimijoiden välit ovat tulehtuneet ja että yrittäjä on sanonut, ettei hän neuvottele "aktivistien" välityksellä.

Suomalaisviranomaiset ovat päiväkausia yrittäneet selvittää umpisolmuun mennyttä tilannetta. Kuinka paljon verovaroja tutkintaan lienee palanutkin, mutta lopputulos on joka tapauksessa se, että syyttäjä päätti keskiviikkona lopettaa esitutkinnan. Mitään näyttöä ainakaan suomalaisyrittäjän rangaistavasta toiminnasta (saati ihmiskaupasta) ei löytynyt – mutta hänen maineensa on silti loattu. Mikä mahtaa tältä osin olla suomalaisten ”auttajien” vastuu?

 

Joskus mieleen hiipii epäily, että tällaisten tempausten takana on turhautumista vääränlaiseen Suomeen.


Jotkut vaikuttajat haluaisivat kovin mielellään profiloitua suuriksi oikeustaistelijoiksi, mutta asiaa hankaloittaa se, että Suomi on niin ikävän turvallinen ja rauhallinen maa. Meillä ei lähtökohtaisesti tarvitse pelätä viranomaisten aggressiivista mielivaltaa eikä meillä tarvitse kuolla nälkään; meillä on kansainvälisesti ottaen hyvin vähän korruptiota, meillä on työlainsäädäntö, meillä poliisiin voi luottaa jne. Mutta tältä totuudelta on pakko sulkea silmänsä, jos haluaa olla Suuri Sorron Vastainen Esitaistelija. Suuren Sorron Vastaisen Esitaistelijan on jostain löydettävä suurta sortoa vaikka väkisin.

Nyt se sorto tarkoittaa puolukoiden poimimista metsässä. Ehkä se sitä sitten nykyisin on. On kulunut kuitenkin aika pitkä aika siitä, kun oma mummoni raskaan maatilatyön lisäksi juoksi ämpäri kädessä metsissä saadakseen lisätienestejä. Niillä rahoilla oli mahdollista maksaa isäni koulumaksuja, joihin muuten ei olisi ollut vähävaraisessa maalaisperheessä varaa. Sama motiivi taitaa tuoda nyt monia thaimaalaisia viljelijöitä tähän maahan, jossa oppikoulu on kauan sitten vaihtunut maksuttomaan peruskouluun ja lukion kirjoihin saa Kelalta avustusta.

Thaimaalaisten tienestit eivät tietenkään suomalaisittain ole suuria, mutta heille itselleen ne voivat olla valtavia: moni on ostanut marjarahoilla talon, auton tai saanut lapsensa koulutettua.

"Tämä on kovaa työtä. Mutta niin on työ Thaimaassakin. Siihen verrattuna tämä ei ole raskasta", sanoi Luumäellä marjoja poiminut, toiseen thaimaalaisryhmään kuuluva Jaturont Maneekan elokuussa Ylelle.

Kohun keskelle joutuneiden marjanpoimijoiden tilanne on nyt täysin epäselvä. He odottavat kohtaloaan, eikä kukaan tunnu tarkasti tietävän, milloin ja miten he pääsevät kotimaahansa. Saarijärvellä auliisti lausuntoja jakanut Li Andersson on sen sijaan ajat sitten palannut Etelä-Suomeen.

Samoin tekivät Paasilinnan tarinan auttajatkin: katosivat ja jättivät lesken sotkun keskelle kylmään taloon. Uuneja ei voinut lämmittää, koska tuore maali alkoi kärytä, lämmintä ruokaa ei voinut tehdä, maali oli roiskunut lattioille, kaivovedessä oli patjapusseista varisseita ruumenia, sisälläkin paleli. Niinpä tarinan äiti ja poika päätyivät nukkumaan lehmän viereen navettaan.

Ihan näin huonosti ei ole onneksi käynyt marjanpoimijoille, kiitos hyväsydämisten paikallisten. He ovat paikanneet katastrofin jälkiä. Seurakuntakeskus on avannut thaimaalaisille ovensa ja ruoka järjestyy toisilta vähäosaisilta: heitä muonittavat nyt Suolahden työttömät. Se on hyvä, sillä metsissä on jo kylmä. Toisin kuin Pasilan lämpimässä tv-studiossa, jossa Hoikkala ja Andersson olivat viimeksi torstaina hakemassa julkisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt