Hilma

Kotimaa

Puutteita havaittu: 10-20 tehdasta tarkistetaan Suomessa

Julkaistu:

Syksyn projekti
Tukes tarkastaa tehtaat, joiden toiminnassa on havaittu puutteita.
Suomalaisissa tehtaissa joudutaan varautumaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tarkastuksiin tulevana syksynä.

Tukes tarkastaa ne tehtaat, joiden toiminnassa on havaittu puutteita määräaikaistarkastuksissa ja joissa puutteita ei ole kehotuksista huolimatta korjattu.

Tarkastusten taustalla on viime kesänä räjähdevalmistaja Forcitin tehtaalla Laukaassa sattunut suuronnettomuuden uhka.

Tukesin laitos- ja kaivosvalvontayksikön johtajan Päivi Rantakosken mukaan tarkastettavaksi tulee kaikkiaan 10–20 tehdasta, joissa on havaittu turvallisuusriskejä. Valtaosa tehtaista on pieniä tehdasyksiköitä Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Rantakosken mukaan turvallisuusriski ei välttämättä tarkoita suuronnettomuuden vaaraa.

– Heikko arvosana ei välttämättä tarkoita, että laitos olisi vaaraksi ympäristölleen. Sellaisessa tapauksessa laitoksen toiminta keskeytetään, Rantakoski sanoo.

Suurin osa täyttää vaatimukset

Tehdas on voinut saada aiemmissa tarkastuksissa heikon arvosanan esimerkiksi siksi, että se ei ole nimennyt vastuuhenkilöitä tai sen lakisääteiset tarkastukset ovat tekemättä. Rantakoski arvioi, että huonoja arvosanoja on saanut jopa 35 tehdasta, mutta osa näistä on jo ehtinyt korjata puutteet.

– Tehtaissa on oltu joko välinpitämättömiä turvallisuusasioita kohtaan tai sitten ei ole ollut resursseja hoitaa asioita kuntoon, Rantakoski sanoo.
Tehtaille lähetetään tieto uudesta tarkastuskäynnistä tai uhkasakosta.

Tukes aloittaa ilmoitusten lähettämisen lokakuussa ja tarkastukset tehdään vuoden loppuun mennessä. Valvonnalla halutaan varmistaa, että epäkohdat korjataan.

Tarvittaessa Tukes voi keskeyttää koko laitoksen toiminnan.
Suomessa toimii noin 700 vaarallisia kemikaaleja ja räjähteitä käyttävää tehdasta sekä noin 350 räjähdevarastoa. Rantakosken mukaan valtaosa yrityksistä toimii vaatimusten mukaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    6. 6

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    7. 7

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    8. 8

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    9. 9

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    10. 10

      Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

    6. Näytä lisää