Pentti Arajärvi paljasti Eeva-lehdessä, miten Tarja Halonen piikittelee häntä

Julkaistu:

Pentti Arajärvi kertoo Eeva-lehdessä elämänsä vahvoista naisista. Hän mainitsee muun muassa, miten Tarja Halonen joskus piikittelee miestään humoristisesti.
Presidentti Tarja Halonen äityy joskus varsin piikikkääksi kommunikoidessaan miehensä, valiokuntaneuvos Pentti Arajärven kanssa.

- Puolisoni Tarja Halonen on joskus piruillessaan ja huumorilla sanonut, että äitini päätyi lastenpsykiatriksi minut saatuaan. Todellisuudessa hän erikoistui vasta, kun olin jo lähes aikuinen, Arajärvi kertoo Eevassa.

Arajärvi kertoo myös, miten uusperheillä sopu voi olla koetuksella juhlapäivinä.

- Joulu on joka vuosi, ja sen lisäksi syntymäpäiviä ja erilaisia muita juhlia. Välillä on aikamoista palapeliä, kun mietitään, kenen luona juhlaa vietetään ja keitä kaikkia kutsutaan.

Arajärven mukaan näistä ongelmista selvitään terveellä järjellä.

Hän paljastaa myös, että presidentin puolisona hän ei voinut suunnitella elämäänsä niin vapaasti kuin olisi halunnut. Ihmisten odotukset ja sosiaalinen paine hellittivät vasta, kun Halosen presidenttikaudet olivat ohi.

- Pystyn nyt rakentamaan päiväni vapaammin, mutta näytän saavan niistä yhtä kiireisiä kuin ennen, Arajärvi kertoo Eevassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt