Uljas

Kotimaa

Epäilty palkkamurha oululaisessa rappukäytävässä syyteharkintaan

Julkaistu:

Poliisi on saanut valmiiksi Oulun Rajakylässä helmikuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Asia siirtyy syyteharkintaan tämän viikon aikana.
Oulussa tapahtui helmikuun 23. päivänä henkirikos, jota epäillään palkkamurhaksi. 34-vuotias mies surmattiin teräaseella rappukäytävässä Rajakylän kaupunginosassa.

Nyt syyteharkintaan siirtyvässä tapauksessa ovat rikosnimikkeinä murha ja yllytys murhaan.

Teosta on vangittuna varsinaiseksi tekijäksi epäilty siikajokinen 24-vuotias mies sekä 39-vuotias syntynyt Ruotsissa asuva mies, jonka epäillään palkanneen siikajokisen miehen tekemään teon.

Tekoa oli suunniteltu loppuvuodesta 2012 lähtien muun muassa hankkimalla tietoa uhrista ja hänen liikkeistään sekä seuraamalla uhria. Tekijälle oli luvattu huomattava rahapalkkio.

Motiivina näyttäisi olevan riita Ruotsissa asuvan miehen ja hänen entisen puolisonsa lasten huoltajuudesta. Palkkamurhan tilaamisesta epäilty mies ei myöskään ole hyväksynyt entisen puolisonsa uutta miesystävää, joka oli tapauksessa uhrina.

Pariskunnan sekä Ruotsissa asuvan miehen ja uhrin välit ovat olleet tulehtuneet useita vuosia.

Syyte on nostettava syyskuun loppuun mennessä. Asia on esillä Oulun käräjäoikeudessa lokakuussa.

Lue lisää tapauksesta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Finnairin Airbus A350-koneeseen iski vika Venäjän yllä – Tokion-lento kääntyi takaisin Helsinkiin

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. 6

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    7. 7

      Kuolemaa tekevä 59-vuotias simpanssi tunnisti vanhan ystävänsä ja siitä kuvatusta videosta tuli iso viraalihitti

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    10. 10

      Alastonkuvakohu oli liikaa huippuselostajalle – jättää selostamisen kokonaan ja keskittyy valmentamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    10. 10

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Finnairin Airbus A350-koneeseen iski vika Venäjän yllä – Tokion-lento kääntyi takaisin Helsinkiin

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    5. 5

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    6. Näytä lisää