Heikki, Henna

Kotimaa

Byrokratian erottama vanhuspari jälleen yhdessä: "Nyt saan taas pitää vaimoani kädestä"

Julkaistu:

Torstai oli toivoa täynnä sotainvalidi Paavo Pulkkiselle, 89. Hän kuuli edellisenä päivänä pojaltaan, että viikkojen pitkä piina päättyisi: Laakson sairaalaan erotettu Sointu-vaimo, 91, pääsisi vihdoin Paavon luokse Oulunkylän kuntoutussairaalaan.
Ilta-Sanomat kertoi Paavon ja Soinnun erottaneesta, Helsingin kaupungin viivyttelystä viime viikolla.

Pariskunnan suuri hetki koitti torstaina iltapäivällä.

- Olin rollaattorikävelyllä osastolla, kun hän tuli. Puhkesin kyyneliin, sillä olin niin onnellinen mies. Nyt saan taas pitää vaimoani kädestä, Paavo kertaa silmät liikutuksesta kostuen.

Näkönsä menettäneellä Soinnulla on pitkälle edennyt Parkinsonin tauti ja sen mukanaan tuoma dementia. Soinnun katse kääntyy koko ajan Paavoon päin. Paavo silittää hellästi vaimonsa kädenselkämystä.

- Meillä on ollut hyvin onnellinen ja valtavan hyvä elämä, Paavo sanoo, ja kyynel karkaa silmäkulmasta hymyä karehtiville huulille.

Vanhempien paluu yhteen oli hyvin huojentava tieto myös perheen kolmelle pojalle ja heidän perheilleen.

- Kun kerroin isälle viestin äidin paluusta, häneltä pääsi itku. Olemme iso perhe ja pidämme yhtä, joten oli kaikille suuri helpotus, että tämä päättyi onnellisesti ja he ovat nyt yhdessä. Ja että isä saa pitää äidin kättä, asiaa aktiivisesti ajanut Matti. P. Pulkkinen sanoo itsekin liikuttuen.

Hänen mukaansa paluu Paavon luokse on virkistänyt Sointua silmin nähden.

- Äiti oli jo siirtopäivänä hyvin iloinen ja laski leikkiä, huumori palasi. Isän läheisyys ja kosketus ovat tehneet hyvää. Otimme isän kanssa onnellisen lopun kunniaksi viskiryypyn, Matti P. Pulkkinen jatkaa.

Oulunkylä on kuntoutussairaala, jossa panostetaan asiakkaiden toimintakyvyn ylläpitoon. Paavon mukaan kuntoutussairaalaa parempaa paikkaa ei ole.

- Nyt varsinkin, kun Sointukin tuli. Meillä on kotoa tuotu radio, kuuntelemme yhdessä klassista musiikkia, esimerkiksi Faunin iltapäivää. Tämä on meidän viimeinen kotimme, Paavo hymyilee.

Pulkkiset joutuivat eroon toisistaan keväällä, kun Sointu Pulkkinen joutui Laakson sairaalaan. Vaimonsa omaishoitajana viimeiset viisi vuotta toimineen Paavon voimat ehtyivät, ja hän sai paikan veteraanien kuntoutukseen erikoistuneesta Oulunkylän kuntoutussairaalasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Kalle päätyy vessaan tuntemattoman miehen kanssa – Salattujen elämien ronski kohtaus suututti katsojat: ”On muuttunut irstaaksi koko sarja”

    6. 6

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    7. 7

      8 syytä: Näin oikeus perusteli Anneli Auerin miljoonavaatimusten hylkäämistä

    8. 8

      Remontti-Reiska Jorma Piisinen, 57, katosi jättisuosionsa jälkeen julkisuudesta – naiset pommittivat perheenisää viesteillä: ”Hengen mies ei lankea”

    9. 9

      TUI ”selvittää vaihtoehtoja”, Las Palmasin lentopiina jatkuu: ”Täällä on porukka aika voipunutta”

    10. 10

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    2. 2

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    8. 8

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    2. 2

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    3. 3

      Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Kalle päätyy vessaan tuntemattoman miehen kanssa – Salattujen elämien ronski kohtaus suututti katsojat: ”On muuttunut irstaaksi koko sarja”

    6. Näytä lisää