Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Sairauslomalle jäävä Ihamuotila vastaa kopiokohuun: Ei poistu mallistosta

Julkaistu:

Sairauslomalle jäävä Marimekon toimitusjohtaja antoi lausunnon koskien yhtiötä viime viikolla riepottanutta kopiokohua.
Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila pahoittelee tiedotteessaan, ettei pysty osallistumaan haluamassaan laajuudessa julkisuudessa vellovaan uusimpaan kopiokohuun.

Ihamuotila ilmoitti tiistaina jäävänsä pitkälle sairauslomalle. Sairausloman arvioidaan kestävän neljästä kuuteen viikkoon.

Yhtiön mukaan syynä on epilepsialääkityksen sopeutumisjakso. Ihamuotilalle tehtiin vuonna 2011 pieni neurokirurginen uusintaleikkaus, jonka jälkioireisiin kuuluu toisinaan epileptisiä oireita.

Viime viikolla julkisuuteen nousi huomiot siitä, että Teresa Moorhousen Isoisän puutarha –kuvio muistuttaa Pat Hutchinsin Rosie’s Walk –lastenkirjan kuvitusta.

Ihamuotila on lausuntonsa mukaan aloittanut asiasta perusteellisen tutkinnan asiantuntijoiden sekä suunnittelijan kanssa.

- Ensinnäkin, kun Moorehousen kangasta vertailee Hutchinsin kuvitukseen vähänkin laajempana kokonaisuutena, näyttäytyy Moorehousen kangas aivan eri tavalla omana taiteellisena teoksenaan kuin millaisen kuvan vaikkapa mediassa esitetyt valikoidut vertailut antavat ymmärtää.

Ihamuotila myös huomauttaa, että Moorhousen kuvaus kuvion taiteellisen inspiraation lähteistä vaikutti uskottavalta.

Lisäksi hänen mukaansa Marimekon käyttämät asiantuntijat totesivat, että kyseessä on kaksi eri taiteellista tulkintaa.

- Ylipäänsä Marimekossa meidän täytyy pystyä luottamaan suunnittelijoihimme.

Marimekko ei aio poistaa kohukuosia pois mallistosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    2. 2

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    3. 3

      Alakoululainen painui jään läpi Kankaanpäässä – kaupungin työntekijät pelastivat

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Prinsessa Sofia purjehti gaalaan vartaloa korostavassa asussa – ruotsalaislehti ihmettelee pukuvalintaa: ”Valju asu”

    6. 6

      Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

    7. 7

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    8. 8

      Syyte: Komisario painoi 14 rikostutkintaa villasella – epäillyt rattijuoppo, huumekuski ja pahoinpitelijä välttyivät syytteeltä

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kommentti: Presidentti Niinistö, Venäjällä EU:ta pidetään jo vihollisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    8. 8

      Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

    9. 9

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

    2. 2

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    3. 3

      Alakoululainen painui jään läpi Kankaanpäässä – kaupungin työntekijät pelastivat

    4. 4

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    5. 5

      Prinsessa Sofia purjehti gaalaan vartaloa korostavassa asussa – ruotsalaislehti ihmettelee pukuvalintaa: ”Valju asu”

    6. Näytä lisää