Kotimaa

Presidentti teki tehtävänsä – presidentin koti saa mennä

Julkaistu:

On vuoden 1917 viimeinen päivä ja viimeinen tunti.
Suomen senaatin puheenjohtaja Pehr Evind Svinhufvud odottaa lähetystönsä kanssa Pietarissa, Smolnan kylmässä eteisessä. Suljetun oven takana kokoustaa Lenin muiden kansankomissaarien kanssa. Suomalaisten lähetystö on toimittanut Leninille kirjelmän, jossa toivotaan bolshevikkihallituksen tunnustavan Suomen itsenäisyyden. Svinhufvud on ajanut hanketta intohimoisesti ja määrätietoisesti – jopa vastoin joidenkin suomalaistenkin näkemystä.

Joidenkin poliitikkojen mielestä Svinhufvud on nimittäin uhkarohkea. Eikö itsenäistymisestä olisi voinut neuvotella yhteisessä komiteassa venäläisten kanssa? Svinhufvud on jyrkästi eri mieltä. Hänen johtamansa senaatti on jo antanut yksipuolisen itsenäistymisjulistuksen, nyt paperiin halutaan venäläisten nimet. Svinhufvud uskoo vakaasti, että tämä tilaisuus ei toistu: Suomen on itse haettava eroa Venäjästä nyt tai ei koskaan.

Vihdoin komissaarien kokoushuoneen ovi aukeaa. Suomen itsenäisyyden tunnustamista ehdottava paperi tuodaan suomalaisille – ja se on allekirjoitettu. Lenin käy kättelemässä. Svinhufvud kiittää.

Se on siinä. Myöhemmin yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyy kyseisen paperin vielä muodollisesti. Svinhufvudin unelma on toteutunut. Suomi on itsenäinen.

Tämän miehen kodin, Kotkaniemen, Suomen valtio aikoo nyt panna myyntiin kenelle tahansa ulkopuoliselle ostajalle. Hintalappu ei päätä huimaa: 400 000 euroa. Samalla summalla ei saa edes rivitalon pätkää pääkaupunkiseudun parhailta paikoilta. Nyt ko. summalla saisi 700 neliötä huikealta järvenrantatontilta ja 17 hehtaaria maata – sekä jättisiivun suomalaista historiaa.

Opetusministeriö on julkisen kohun jälkeen puolustautunut sillä, että kohde myytäisiin vain suojeltuna. Selittely kertoo siitä, ettei opetusministeriön johdosta ilmeisesti ole vaivauduttu edes käymään Luumäellä. Eivät pelkät Kotkaniemen seinät suojelua tarvitse – vaan koko koti, jota tähän asti on saanut kuka tahansa suomalainen käydä halutessaan katsomassa. Talon alakerran huoneet ovat autenttisessa kunnossa kaikkine alkuperäisine huonekaluineen, taideteoksineen, mattoineen, kirjoineen, metsästysaseineen, kotialbumikuvineen jne. Jopa Ellen Svinhufvudin, Svinhufvudin puolison ja intohimoisen käsityöihmisen, kesken jäänyt neule on vielä tuolilla.

Museovirasto on listannut kohteen ”ei-strategiseksi”. Museoviraston strategia voi kuitenkin johtaa siihen, että tämä ”ei-strateginen” kohde tuhoutuu, vaikka seinät jäisivätkin pystyyn. Jos Kotkaniemi myydään yksityiselle henkilölle yksityiskäyttöön, samalla katoaa yksi merkittävä suomalainen kulttuurikoti ja sen ovet sulkeutuvat kansalaisilta. Lopullisesti. Takaisin ei päätöstä saa.

Museovirasto on onneksi suostunut neuvottelemaan Luumäen kunnan ja Svinhufvud-säätiön perustaman Kotkaniemi-säätiön kanssa siitä, että kiinteistö siirrettäisiin säätiölle nimelliseen hintaan. Tämä on kuitenkin vain tapa pestä kädet koko asiasta, jos samalla ei sitouduta tukemaan Ukko-Pekan kotimuseota jollain lailla taloudellisesti. On itsestään selvää, ettei tällaista kohdetta voi ylläpitää – ja kunnostaa – ihan pelkällä talkoohengellä ja lipputuloilla.

Itsenäisen Suomen historia on vielä kovin lyhyt. Presidenttejäkin meillä on ollut vasta 12: itsenäisyyssenaatin johtajasta Svinhufvudista tuli myös myöhemmin yksi heistä. Hän oli paitsi itsenäisen Suomen ensimmäinen valtionhoitaja, niin myös Suomen kolmas presidentti. Olisiko suuri asia varjella Suomen lukumääräisesti vähäisten merkkihenkilöiden historiaa? Monessa muussa maassa tällaisen perinnön säilyttäminen jälkipolville on kunnia-asia.

On tietenkin ymmärrettävää, että valtiolla on säästöpaineita. Mutta pelastuuko hyvinvointivaltio oikeasti sillä, että sen historia myydään?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt