Jari, Jalmari

Kotimaa

Pappien käytös ihmetytti Kemijärvellä: "Siitä tuli kritiikkiä"

Julkaistu:

Kemijärvellä nousi kohu pappien ehtoollisviinien kulauttelusta messun päätteeksi.

Kemijärven seurakunnassa nousi keskustelu siitä, että papit olisivat juoneet rippikirkon lopuksi viinin maljasta keskenään alttarikaiteella. Tämän väitteen kirkkoherra Pentti Tepsa torjuu IS:lle.

- Seurakuntalaiset ihmettelivät tapaa, että papit jakoivat messussa toisilleen loput viinit. Siitä tuli kritiikkiä. Se herätti kysymyksiä siitä, että poikkeaako pappien ehtoollisviinin juominen seurakuntalaisten käytännöstä.

- Nyt ollaan pyritty siihen, että messussa ei olisi mitään erikoisen näköistä toimintaa, Tepsa kertoo.

- Jo viime syystalvella otettiin sitten uusi käytäntö.

Viini pyritään käyttämään messussa loppuun, mutta jos sitä jää yli, messun toimittaneet papit juovat loput sakastissa .

Tepsan mukaan jokaisessa seurakunnassa on omat käytäntönsä, eikä heidän seurakuntansa vanhaa tapaa, jossa viini nautittiin näkyvästi loppuun, tarvitse hävetä.

- Se on perinteenä ihan oikein.

Useimmiten seurakunnissa on tapana, että viini käydään valuttamassa kirkon seinustalle.

- Ei viemäriin. Se on pyhä asia, koska veressä on kirkon opetuksen mukaan Kristuksen läsnäolo, Tepsa sanoo.

Viiniä kuluu runsaasti heinäkuussa

Nyt kesällä monissa seurakunnissa suuret joukot rippikoululaisia nauttivat ensimmäisen ehtoollisensa, ja kirkoissa on muutenkin paljon kävijöitä.

- Heinäkuussa viininkulutuksessa on todennäköisesti piikki niissä seurakunnissa, missä on paljon rippikoululaisia, Tepsa arvioi.

Kemijärven seurakunnassa ei ole paljon teini-ikäisiä, joten ehtoollisviinin ja -leivän kulutus ei ole nyt suurimmillaan. Eniten sitä kuluu pääsiäisen aikaan ja vähiten marraskuussa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. 6

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    5. 5

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    6. Näytä lisää