Heikki, Henna

Kotimaa

Helsingin katakombiverkosto hämmästyttää: Maanalaisia portaikkoja ja perheiden hautahuoneita

Julkaistu:

Lapinlahden hautausmaan alle kätkeytyy hautakammioiden verkosto.
Helsingin ortodoksisen hautausmaan alla risteilevästä hautakammioiden verkostosta on saatu uutta tietoa.

- Uskoisin, että kohteita on 15–20. Joukossa on hyvin mielenkiintoisia kohteita, tutkimuksissa mukana oleva Aalto-yliopiston yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitoksen lehtori Tero Hokkanen sanoi IS:lle.

Kun tieto Lapinlahden maanalaisista katakombeista tuli julkisuuteen aiemmin tällä viikolla, kerrottiin, että suurimman maanalaisen hautakäytävän pituus olisi sivultaan viisi metriä. Hokkasen mukaan vaikuttaa siltä, että hautausmaan alla on toinenkin suuri hautakäytävä, jonka sivun pituus on noin viisi metriä.

- Kuulin, että käytävien keskellä olisi tila, joissa arkut on laitettu sivuille. On ollut myös sellaisia, että on ollut kaksi huonetta, joista toiseen on haudattu vanhemmat ja toisessa lapset. Niihin on mennyt portaita, joita pitkin on laskeuduttu alas maan pinnalta ja sitten menty sisään ovesta.    

Hokkasen mukaan hautausmaalle mennään mahdollisesti tekemään lisätutkimuksia kammioista.

Katakombit yllättivät myös ortodoksisen hautausmaan Profeetta Eliaan kirkon papin Juha Hirvosen.

- Olin kuullut jotain niistä, mutta tieto niiden laajuudesta ja isosta koosta oli minulle suuri yllätys, Hirvonen sanoi.

Hirvosen mukaan kyseessä on harvinainen löytö, eikä hän tiedä vastaavia löytyneen aiemmin Suomen ortodoksisilta hautausmailta.

Maanalaisia hautakammioita etsittiin tällä viikolla maatutkalla.
Aikaisemmat tiedot niiden sijainnista perustuivat perimätietoon tai sortumiin.

Katakombien iästä ei ole varmaa tietoa, mutta Helsingin ortodoksisen seurakunnan verkkosivuilla arvioiden, että vanhimmat ovat 1800-luvulta. Katakombien määrä ja sijainti selvitettiin, koska ne on huomioitava hautakartassa. Niiden päälle ei voi rakentaa uusia hautoja. Turvallisuussyistä katakombeihin ei enää myöskään haudata lisää vainajia. Katakombi voi esimerkiksi sortua, jos sen yli ajetaan traktorilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    2. 2

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Alaikäinen poika riehui Helsingissä – löi miestä päähän ja potkaisi virkapukuista poliisia rintaan

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    8. 8

      Rikoksesta tuomittu valtakunnansyyttäjä Ylelle: ”Luulen tietäväni, miltä Jari Sillanpäästä tuntuu”

    9. 9

      Näitä Suomen aarteita Venäjällä himoitaan – tuore dokumentti nosti valokeilaan

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    8. 8

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    9. 9

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    10. 10

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    2. 2

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Alaikäinen poika riehui Helsingissä – löi miestä päähän ja potkaisi virkapukuista poliisia rintaan

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. Näytä lisää