Liisa, Elisa

Kotimaa

Poikaystävä potki koiranpennun kuoliaaksi

Julkaistu:

Noin 20-vuotiasta poikaystävää epäillään koiranpennun julmasta tappamisesta.
Päijät-Hämeen poliisille tehdyn rikosilmoituksen mukaan nuorimies olisi potkinut tyttöystävänsä kahdeksan kuukauden ikäisen koiran viime perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Rajut potkut eri puolille johtivat muutama tunti teosta koiran kuolemaan. Koira oli oksentanut verta.

Lahden seudulla eläinsuojeluvalvojana toimivan Anne Väisäsen mukaan teolla oli silminnäkijöitä.

Koiranomistaja, nuori nainen, on haudannut koiransa. Eläinsuojeluvalvoja Väisänen toivoo, että koira kaivettaisiin haudastaan ja eläinlääkäri selvittäisi kuolinsyyn.

- Ihmisten välinpitämättömyys eläimiä kohtaan on selvästi viime aikoina lisääntynyt. Teko on ollut todella raaka, sanoo Väisänen, joka on toiminut eläinsuojelualalla noin 20 vuotta.

Rikosylikonstaapeli Raimo Blumen Päijät-Hämeen poliisista kertoo, että esitutkinnan aikana selviää tapauksen rikosnimike. Teko on kirjattu toistaiseksi eläinsuojelurikoksena.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  2. 2

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  3. 3

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  4. 4

    Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

  5. 5

    Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

  6. 6

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  7. 7

    Useita loukkaantunut henkilöautojen kolarissa Hankasalmella – ainakin yhdelle vakavia vammoja

  8. 8

    Vuoden harmain viikko edessä? Yksi taulukko tiivistää synkän totuuden Suomen syksystä

  9. 9

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  10. 10

    Kontinen ja Peers voittivat jälleen ATP-kiertueen finaalin – saivat muhkeat palkintorahat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  6. 6

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  7. 7

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  8. 8

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  9. 9

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  10. 10

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  2. 2

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  3. 3

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  4. 4

    Suomen suurlähetystön Matt Damon -jahti jatkuu – tempaus nousi uutiseksi Yhdysvalloissa: kaikki alkoi ilmoituksesta tolpassa

  5. 5

    Moottoripyöräilijä menehtyi rajussa ulosajossa – tyttöystävä julkaisi riipaisevan viestin: ”Ei ole sanoja”

  6. Näytä lisää