Liisa, Elisa

Kotimaa

HS: Suomenlinnan-lautasta jätetylle ambulanssifirmalle tylyä tekstiä: "Niele kyyneleet"

Julkaistu:

Suomenlinnasta potilasta hakevaa ambulanssia ei päästetty lautalle juhannusaattona. Vastuulääkärin mukaan vika oli ambulanssin.
IS kertoi juhannuspäivänä tapauksesta, jossa ambulanssi oli menossa juhannusaattona hakemaan dialyysipotilasta Suomenlinnasta, mutta saapui lauttarantaan vain kaksi minuuttia ennen lautan lähtöä, eikä ambulanssia otettu enää kyytiin.

Helsingin ensihoidon vastuulääkäri Teuvo Määttä kertoo Helsingin Sanomille, että hänen mielestään vika oli ambulanssin eikä lauttayhtiön.

- Heidän olisi pitänyt olla lauttalaiturilla ajoissa ja myös mielellään ilmoittaa lauttayhtiölle etukäteen tulostaan. On sinne muitakin menijöitä, joiden pitää olla ajoissa, Määttä sanoo lehdelle.

Ambulanssikuljetuksessa ei ollut kyse hätätapauksesta vaan potilasta oltiin hakemassa ennalta sovittuihin hoitoihin.

- Huusin lauttamiehelle, että meidän on pakko päästä sisään. He näkivät varmasti myös vilkkumme, ambulanssin kyydissä ollut sairaanhoitaja Susanna Gärdström kertoi IS:lle lauantaina.

- Ei yhteistyötä tällä tavalla hoideta. Ensihoitajana olisin pitänyt suuni kiinni ja niellyt kyyneleeni, vastuulääkäri Määttä kommentoi Helsingin Sanomille.

Ambulanssifirmalta kuitti takaisin

Lauttaan pyrkinyt Helsingin Seudun Sairaankuljetukselle kuuluva ambulanssi ei aja HS:n mukaan hätäkeskuksen 112-ajoja, vaan kuljettaa ennalta sovittuihin hoitoihin potilaita, joilla on esimerkiksi liikuntavaikeuksia.

Yhtiön toimitusjohtaja Heidi Koivisto myöntää HS:lle ambulanssin olleen myöhässä aikataulusta. Auto oli kuitenkin rannassa ennen lautan lähtöaikaa. Lautassa olisi myös ollut autolle tilaa.

- Sairaankuljetustehtävistä ei aina tiedä, miten paljon edellisellä keikalla menee. Ei tämä ihan bussin tai taksin ajamista ole, Koivisto kuittasi Määtälle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. 6

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    3. 3

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. Näytä lisää