Hilma

Kotimaa

Marimekon taiteellinen johtaja kopiokohusta: Olemme äärimmäisen järkyttyneitä

Julkaistu:

Marimekon taiteellisen johtajan Minna Kemell-Kutvosen mukaan yhtiössä ollaan järkyttyneitä siitä, että Kristina Isolan suunnittelema kuosi on plagiaatti.
Isolan suunnittelema Metsänväki-kuosi on kopioitu ukrainalaisen Maria Primatshenkon taideteoksesta.

Miten suhtaudutte tähän? Oliko tämä järkytys?

- Luonnollisesti olemme Marimekossa äärimmäisen järkyttyneitä ja syvästi pettyneitä. Tämä on ensimmäinen kerta Marimekon historiassa, kun tällaista on tapahtunut.

- Tuomitsemme tällaisen toiminnan täysin, ja luonnollisesti Marimekossa kannamme vastuun omalta osaltamme freelancesuunnittelijamme teosta ja pyydämme asiakkailtamme tätä syvästi anteeksi. Toki loppukädessä suunnittelijamme aina vastaavat Marimekolle suunnittelemiensa designien omistajuudesta ja oikeellisuudesta ja meidän tulee Marimekossa pystyä luottamaan suunnittelijoihimme.

Miten aiotte toimia nyt?

- On selvää, että suhtaudumme tilanteeseen äärimmäisen vakavasti. Kyllä me pyrimme varmistamaan, että kaikki kuosimme ovat aitoja ja meille suunniteltuja. Meidän pitää panostaa tähän entistä enemmän samaan aikaan, kun käymme taistelua meitä vastaan kohdistuvia tekijänoikeusloukkauksia vastaan. Mutta toisaalta on niin, että epäilyn ilmapiirissä luovuus ei kuki: meidän täytyy pystyä luottamaan suunnittelijoihimme. Hyvä yhteistyö perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen. Suunnittelijamme ovat aina vastuussa Marimekolle suunnittelemiensa designien aitoudesta ja omistajuudesta; Marimekon oikeus designeihin koskee kaupallista käyttöoikeutta.

Miten aiotte käsitellä asiaa Kristina Isolan kanssa?

- Saimme Marimekossa tiedon Kristina Isolalta tästä vasta eilen illalla, selvitämme asiaa nyt perusteellisesti.

Eihän tämä voi olla sattumaa?

Suunnittelija Kristina Isola on 28.5.2013 kertonut meille, että hän käytti oman Metsänväki-maalauksen, johon kyseinen kuvio perustuu, pohjana Maria Primatshenkon kuvitusta.

Aiotteko olla yhteydessä alkuperäisen taiteilijan perikuntaan? Aiotteko sovitella?

- Juristimme selvittävät parhaillaan asiaa huolellisesti.

Miten tästä eteenpäin?

- Tässä on kyseessä erittäin järkyttävä, yksittäinen ikävä tapaus. Jatkamme eteenpäin Marimekossa valitsemallamme tiellä, ja selvitämme tätä asiaa perusteellisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    4. 4

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    9. 9

      Max Verstappen ihmettelee Lewis Hamiltonin tekemisiä – ”Olen välillä todella hämilläni”

    10. 10

      Vesa Keskinen pyrkii Guinnessin ennätystenkirjaan – Tuurissa sijaitseva Aku Ankka -lehtien jättikokoelma jo korkeampi kuin maailman korkein rakennus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    5. 5

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Synkkä arvio hapen riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    4. 4

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. Näytä lisää