Heikki, Henna

Kotimaa

Yllätyssaalis: Hauella yksi pää ja kaksi pyrstöä - katso kuvat!

Julkaistu:

Airisto
Hauki hyppi kuin Porin Ässien pelaaja voittomaalin jälkeen, Reijo Eerola kuvaa saalista, jonka hän sai kalareissullaan Paraisilla.
Tamperelainen Reijo Eerola näki sunnuntai-iltana meren pinnassa liikkuvan oudon valkoisen möhkäleen, kun hän oli kalareissulla Airistolla lähellä Nauvon lossia. Aluksi Eerola luuli, että pinnassa molskahteleva ja liikkuva möhkäle oli vahingoittunut lokki.

Eerola lähestyi veneellä kohdetta ja näki, että meren pinnassa liikkui kaksi toisiinsa takertunutta haukea. Toinen oli haukannut toisen kitaansa. Kalasta näkyi yksi pää ja kaksi pyrstöä.

– Onneksi sattui mukaan iso haavi. Aloin vetää kaloja haavilla vedestä. Varsi vain rusahteli ja selkään otti, kun kiskoin kaloja veneen, Eerola muistelee.

Eerola pani kalat veneen pohjassa olevaan muovipaljuun. Hän ajoi rantaan ja kantoi kalat laiturille.

– Uhrihauki oli pirteä, paljussa se pomppi villisti. Laiturilla se läpsytti pyrstöllä silmittömästi. Hauki hyppi kuin Porin Ässien pelaaja voittomaalin jälkeen.

Uhrin painoksi Eerola punnitsi 3970 grammaa. Hyökkääjähauki oli pienempi ja painoi 3770 grammaa.

– Olen nähnyt kalastaessa, miten ahvenen sisällä on toinen ahven, mutta yleensä uhri on pienempi ja kala syö toisen pyrstö edellä.

Kalojen pituus oli 80–90 senttiä.

– Hyökkääjä kala oli laihempi, sporttisempi, saalista huomattavasti pitempi.

Testosteroni jyllää

Hauki on petokala, Eerola muistuttaa. Ne voivat syödä käärmeitä ja sammakoita. Airiston merenpinnalla olleet hauet ovat todennäköisesti taistelleet meren pohjasta. Sieltä ne ovat nousseet meren pintaan.

Rannalla Eerola alkoi erottaa kaloja toisistaan. Hän huomasi, että hyökkääjäkalalla oli pää ratkeillut.

– Kyllä siinä on vatkattu kovasti ja kunnon matsi on käynyt meren pohjassa.

Merkeistä päätellen Airiston kaksinkamppailussa hyökkääjä menetti ensin henkensä. Uhrihauki hengitti ja sätki vielä rannassa.

– Ahneella on ollut tässäkin p*skainen loppu.

– Kai se on testosteroni, joka kaloissakin vaikuttaa. Saa nähdä, miten äijän tässä käy, kun syö kaloja.

Hauet odottavat nyt Eerolan jääkaapissa paistamista.

Eerola kuvaa itseään satunnaiseksi kalastajaksi. Hän on käynyt kalassa etupäässä kotikulmilla Näsijärvellä.

– Näsijärvellä jos saa sata ahventa ja laittaa ne muovipussiin, tuuli vie pussin.

Kunnon vonkaleet tulevat länsirannikolla. Siksi Airistolla näkee paljon kalastajia Tampereelta ja Nokialta.

Eerolan kaksipyrstöisestä hauesta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    2. 2

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    3. 3

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    4. 4

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. 6

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    7. 7

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    8. 8

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    9. 9

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    10. 10

      Kahta puukotettiin kaulaan Tukholman keskustassa – motiivi vielä avoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    2. 2

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    3. 3

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    4. 4

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. Näytä lisää