Ursula

Kotimaa

Nämä rutiinit pitivät Kalevat järjissään: "Staattista lihaskuntoliikuntaa"

Julkaistu:

Leila Kaleva kertoi torstain tiedotustilaisuudessa, että pariskunnalla oli heti vankeusajan alusta lähtien rutiineja, jotka auttoivat jaksamaan neljän ja puolen kuukauden kovien koettelemusten yli.
Kaleva sanoi suoraan, että rutiinit pitivät heidät täysjärkisinä.

- Aamulla noustiin ylös, ruokailuita oli aamiainen lounas, iltapäivätee, päivällinen. Joskus oli vielä välipala ennen päivällistä. Ruokaa saatiin säännöllisesti ja muutenkin yritimme pitää elämämme mahdollisimman säännöllisenä, Leila Kaleva vastasi IS:n kysymykseen.

- Aamulla noustiin ylös, illalla mentiin nukkumaan.

Hän kertoo, ettei pariskunnalla ollut kelloja. Päivän kulkua saattoi arvioida rukouskutsujen mukaan.

- Harrastimme staattista lihaskuntoliikuntaa sen verran, kun siellä pystyi harrastamaan. Silläkin loimme rutiinia itsellemme.

Atte ja Leila Kaleva olivatkin silminnähden hyvävoimaisen näköisiä vastaillessaan median kysymyksiin ulkoministeriön tiloissa. Rauhallisessa ja selväsanaisessa esiintymisessä ei näkynyt merkkejä kuukausien rasituksesta vaikeissa oloissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    7. 7

      Nuori poika suistui mönkijällä ojaan ja loukkaantui vakavasti

    8. 8

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Alle 10 000 km mittarissa: Tämä Ford aiheuttaa kuhinaa ennen huutokauppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Toni Edelmann on kuollut

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. Näytä lisää