Heikki, Henna

Kotimaa

Kaupunginjohtajalta lähti taju kahdesti: "Yhteisvaikutus oli käsittämätön"

Julkaistu:

Suomalaiskaksikko palasi eilen kotimaahan kesken jääneeltä Grönlannin halkihiihdolta.
Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen ja Sitran it-asiantuntija Sakari Heinonen lähtivät 16. huhtikuuta 660 kilometrin matkalle Grönlannin halki.

Matkaa oli tehty 200 kilometriä, kun parin viikon taistelun jälkeen 29. huhtikuuta kovia kokenut suomalaiskaksikko soitti helikopterin hakemaan heidät pois ja lääkäriin.
 
- Ihan ok kunnossa nyt ollaan. Keskeytykseen oli kaksi syytä, kummallakin oli omat ongelmat. Sakarilla paleltuivat kaikki sormet, paleltumat lähtivät etenemään, tietokonealan ihminen ei voi tuon takia sormiaan menettää.

- Minulla on perussairautena astma. Olimme kovassa kylmyydessä ja korkeudessa, ja sain sellaisia oireita, joita ei ole koskaan aiemmin tullut, Härkönen kertoi.
 
Härköseltä lähti taju, ei kerran, vaan kahdesti.
 
- Tipahdin hankeen, minut kannettiin sitten telttaan. Se oli aika dramaattista. Kun rasitus loppuu ja pääsee lämpimään telttaan, olin parin tunnin kuluttua jo kohtuu hyvässä kunnossa. Sama ongelma toistui seuraavan jakson aikana, Härkönen sanoi.

"Pakkasta oli oli 38 astetta"

Matka ei suinkaan loppunut tähän.
 
- Jatkoimme vielä melkein viikon taistelua. Todettiin, että riskit Saken sormien lähtemiseen ja minun omat ongelmat olivat sen verran suuret, että ei enää ollut vaihtoehtoa.

- Ei matkan keskeytyminen oikeastaan harmittanut. Totta kai meillä oli päämäärä, meillä oli 10-20 prosentin epäonnistumisen riski. En uskonut, että emme perille pääsisi. Teimme sen, mikä oli tehtävissä. Vaikka ongelmia tuli, menimme eteenpäin, Härkönen näki.

Tietokonealan ihminen ei voi tuon takia sormiaan menettää

Grönlannissa kevät oli Suomen tapaan myöhässä. Härkönen arvelee, että he olisivat päässeet perille, jos olisivat lähteneet matkaan kaksi viikkoa myöhemmin.

- Parhaimmillaan oli -38 astetta ja tuulta 12 metriä sekunnissa, yhteisvaikutus oli käsittämätön. Se on vielä puolitoista kilometriä merenpinnan yläpuolella ja ilma on ohuempaa. Normaali talvi olisi ehkä ollut 10-20 astetta pakkasta ja tuulta 6-12 metriä sekunnissa, silloin pärjää hyvin.
 
- Me olimme viides retkikunta, joka sieltä evakuoitiin.  

"Siihen sisältyy vakavia riskejä"

Heinonen saanee sormensa kuntoon muutamassa kuukaudessa, Härköseltä paleltui pari varvasta ja poski.
 
Uutta reissua Grönlantiin ei liene Härköselle enää suunnitteilla.
 
- En pidä järkevänä, että lähden. Siihen sisältyy niin paljon vakavia riskejä, että kahteen kertaan ainakin miettisin. Hengitys tuskin lähtisi kulkemaan paremmin, Härkönen arveli.
 
Tänä vuonna Grönlannin ylitys on vaatinut ihmishenkiä.
 
- Brittiretkikunnasta yksi kuoli. Sairaalassa kaksi oli kriittisessä tilassa, Härkönen tiesi.
 
Grönlannin ylittäjillä on pakolliset hälytysvälineet, jotta matkalle edes pääsee.
 
- Meillä oli kaksi satelliittipuhelinta ja kaksi erilaista satelliittihälytintä. Meillä oli kiireetön evakuointi, meillä ei ollut välitöntä hengenvaaraa ja saimme hoidettua hälytyksen puhelimella.
 
- Menehtyneillä iski katabataattinen tuuli, maailman nopeimpia tuulia, nopeampi kuin pyörremyrsky. Se voi olla 70-80 metriä sekunnissa. Siellä oli tänä vuonna niin vähän lunta jään päällä, että lumeen ei pysty kaivautumaan. Suojautuminen erittäin voimakkaalta tuulelta oli mahdotonta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    5. 5

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    10. 10

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    3. 3

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    5. 5

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    6. Näytä lisää