Kotimaa

Arla myöntää: Skandaalimaitoa saattanut tulla Suomeenkin

Julkaistu:

Arla on saattanut toimittaa aflatoksiinia sisältävää maitoa myös Suomeen.
Arlan meijerissä Linköpingissä on maidosta löytynyt syöpää aiheuttavaa aflatoksiinia. Se on luultavasti peräisin rehuna käytettävästä riisistä.  Svenska Dagbladetin mukaan rehua on käytetty neljällä tilalla Itä-Götanmaalla. Aflatoksiinia löydettiin maidosta 10. huhtikuuta.

Arlan mukaan on mahdollista, että myrkkymaitoa on voinut päätyä Suomeenkin.

– Se maito, mitä Suomeen tulee, kerätään Tukholman lähistöltä, ja me emme 100-prosenttisesti tiedä, viestintäjohtaja Outi Fagerlund sanoo IS:lle.

– Vaikka sitä mahdollisesti olisi tullutkin, niin siinähän ei ole ollut aflatoksiinia yli raja-arvon. Se on ollut kaikki turvallista ja nautittavaksi kelpaavaa maitoa, Fagerlund vakuuttaa.

Aflatoksiini on karsinogeeni, jota esiintyy usein homesienissä.

Euroopassa ja USA:ssa aivan eri vaatimukset



Fagerlund korostaa, että aflatoksiinin raja-arvo Euroopassa on alhainen, 50 ng/l, verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jossa se on 500 ng/l.

Rehua ei oltu testattu Ruotsiin tuotaessa aflatoksiinin osalta.

Fagerlund korostaa, ettei Suomessa Arlan maitoja juoneiden tarvitse olla huolissaan.

Arla-maito on valmistettu Suomessa ruotsalaisesta maidosta. Pakkauksessa on merkintä alkuperämaasta.

Arla Ingman -maito on valmistettu Suomessa suomalaisesta maidosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt