Raakel

Kotimaa

Äiti helpottui Eeron taposta epäillyn pidättämisestä

Julkaistu:

Vantaalaisen 25-vuotiaan miehen taposta epäillyn, puolitoista kuukautta poliisia pakoilleen nuorukaisen kiinnijääminen viikonloppuna oli helpottava tieto poikaansa surevalle äidille.
Poliisi otti kiinni lauantaina miehen, jonka epäillään aiheuttaneen maaliskuussa Korsossa 25-vuotiaan Eero Heikkilän vakavan, lopulta kuolemaan johtaneen loukkaantumisen.

19-vuotias lähti karkuteille sen jälkeen, kun 25-vuotias Heikkilä putosi tielle hänen autonsa konepelliltä ja sai vakavia vammoja.

- Tietysti olemme tavallaan helpottuneita kaikki, että tämä alkaa selvitä vihdoin ja, että hän joutuu vastuuseen teostaan, kommentoi Heikkilän äiti Kati Talarmo kiinniottoa sunnuntaina.

Miestä yritettiin tavoittaa 1,5 kuukauden ajan, ennen kuin poliisi otti hänet kiinni viikonloppuna Kouvolassa. Kiinniotto sujui Itä-Uudenmaan poliisin mukaan rauhallisesti ja eikä siinä tarvinnut käyttää voimakeinoja. Vantaan käräjäoikeus vangitsi nuorukaisen heti sunnuntaina todennäköisin syin taposta epäiltynä.

- Meidän mielestämme teko on niin törkeä, että vähintään pitää tuomita taposta. Toivomme, että tämä ei mene niin sanotusti pään silittelyllä läpi. Ei se Eeroa tietenkään tuo takaisin, Talarmo sanoo.

- Näkisin, että hänellä oli joka hetki mahdollisuus peruuttaa tekonsa.

Riitaa illalla?

Kuulustelussa nuorukainen on myöntänyt ajaneensa autoa ja kuolemantuottamuksen. Tappo-nimikkeiseen rikokseen hän kiistää syyllistyneensä.

Epäilty on poliisin mukaan kertonut, että hänelle oli tullut kohtalokkaana, maaliskuun 17. päivän iltana Korsossa riitaa Heikkilän kanssa. Hän on väittänyt kuulusteluissa Heikkilän kiivenneen auton konepellille itse, minkä jälkeen hän lähti ajamaan kohtalokkain seurauksin. Heikkilä roikkui auton konepellillä 250 metriä, ennen kuin putosi kovaan asvalttiin ja loukkaantui vakavasti. Miehet eivät tunteneet toisiaan ennestään.

Loukkaantunut Heikkilä vietiin tehohoitoon Töölön sairaalaan Helsinkiin, jossa hän kamppaili hengestään kuukauden. Huhtikuun puolivälissä Heikkilän perhe päätyi raskaaseen ratkaisuun, ja nuori mies irrotettiin hengityskoneesta.

- Eeron vammat olivat vain liian pahat, Talarmo kertoi IS:lle.

Syytteiden nostamisen takaraja on kesäkuun 7. päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Jannika B julkaisi hilpeän perhepotretin: identtiset vaatteet Toni Wirtasen kanssa – mukana myös pieni Martta-tytär

    3. 3

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    4. 4

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    5. 5

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    6. 6

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Valtava ilmiö levisi viikonloppuna: Ultra Bran areenakeikat sekoittivat somen – ”Yhtäkkiä olikin taas vuosi -97”

    9. 9

      Raskasta joulua -onnettomuus­halliin on tulossa iso remontti

    10. 10

      Helsinkiläis­mies hieraisi silmiään, kun näki Tokmannin käytävällä läjän nelos­lonkeroa – ”Mietin, onko laki jo voimassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    3. 3

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    6. 6

      13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Suositun luonnonihmeen muodostumiseen meni tuhansia vuosia – turisti tuhosi kolmella potkulla

    9. 9

      Vakava onnettomuus Kehä I:llä – liikenne idän suuntaan poikki Pukinmäen kohdalla

    10. 10

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    6. 6

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    7. 7

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    8. 8

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Jannika B julkaisi hilpeän perhepotretin: identtiset vaatteet Toni Wirtasen kanssa – mukana myös pieni Martta-tytär

    3. 3

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    4. 4

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    5. 5

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    6. Näytä lisää