Kauno, Kasperi

Kotimaa

Keskusta vaatii valtiolta vastuuta tulvavahingoissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskusta vaatii valtiota kantamaan vastuuta poikkeuksellisista tulvavahingoista.
Puolueen valtuusto muistuttaa sunnuntaina Seinäjoella hyväksymässään kannanotossa, että uusi katastrofi on jo iskenyt ennen kuin viimevuotiset vahingot on saatu selvitettyä.

Keskusta arvosteli etenkin sitä, että ensi vuonna valtio ei enää korvaa vahinkoja, kun ne siirtyvät vakuutusyhtiöiden vastuulle.

Keskusta puolustaa myös turkistarhausta. Kannanotossa kuitenkin korostetaan, että eläinten hyvinvoinnista on aina huolehdittava tinkimättömästi.

Toisena kokouspäivänä valtuusto keskittyi keskustelemaan keskustan arvoista. Valtuusto hyväksyi strategia-asiakirjan puolueen arvoista, missiosta ja visiosta.

Puheenjohtaja Juha Sipilä on esittänyt päätöksentekoa puumallilla. Hän korosti, että arvot ovat päätöksenteon maaperä. Puun hedelmät ovat sitten päätöksiä.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    2. 2

      Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

    3. 3

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

    6. 6

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    9. 9

      Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

    10. 10

      MTV: Ensitreffit alttarilla -Johanna ja Markus ajautuvat ilmiriitaan – miehellä palaa käpy: ”Pitäisi mennä sun pillin mukaan joka asiassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    10. 10

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    2. 2

      Kimi Räikköseltä tiukka vastaus toimittajalle: ”En tiedä, mistä puhutte”

    3. 3

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

    6. Näytä lisää