Ismo

Kotimaa

Paatero MTV3:lle: Rekisterissä ei monta aiheettomasti epäiltyä

Julkaistu:

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo MTV3:lle, että hänen tietojensa mukaan poliisin epäiltyjen rekisteriin ei ole päätynyt suuria määriä ihmisiä virheellisin perustein.
Paatero kertoi MTV3:n haastattelussa aamulla, että jos sellaisia nimiä löytyy, ne pitää sieltä poistaa. Hän korosti, että kirjaamiseen täytyy aina liittyä rikosepäily, epäily tulevasta syyllisyydestä tai myötävaikuttaminen rikokseen.

– Jos ne eivät täydy, nimen ei pidä siellä olla, Paatero sanoi.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi eilen, että poliisiin epäiltyjen rekisterissä olisi jopa yli 10 000 ihmistä sekä suuria yrityksiä. Ohjelman mukaan rekisterissä on suuri määrä nuhteettomien suomalaisten nimiä.

Ihmisiä on lisätty rekisteriin muun muassa sen perusteella, että heidät on nähty rikoksesta epäillyn seurassa.

Paatero kertoi, ettei poliisi voi tehdä kirjauksia tietämättä, mitä laki sanoo.

– Muuten se on virkavirhe.

Paatero kuitenkin huomautti, että jos ihminen on kerran täyttänyt epäillyn kriteerit, kyseisestä ihmisestä voidaan tehdä muita havaintoja.

Paatero arvioi, että rekisterin tarkistaminen vie korkeintaan viikon tai pari.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    2. 2

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    3. 3

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    8. 8

      Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

    9. 9

      Ministeri avaa ajatusta äitiyspakkauksen nimen muuttamisesta – aihe puhuttaa suomalaisia: ”Miten olisi seksin seuraus -pakkaus”

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    7. 7

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

    2. 2

      Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

    3. 3

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    4. 4

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    5. 5

      Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

    6. Näytä lisää