Appelsinin kommentti: Suomesta Suuri Vaahteramäki?

Julkaistu:

Mitä maaseudulla saa oikein tehdä? kysyy Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Turkistarhauskeskustelu käy nyt yhteiskunnassa kuumana, kun kansalaisaloite tarhauksen kieltämisestä on tulossa eduskuntakäsittelyyn. Helsingin Sanomat julkaisi hiljattain näyttävän kirjoituksen, jossa esseisti Antti Nylén tuomitsi tarhauksen jyrkästi. Kirjoitus on poikinut runsaasti kansalaiskeskustelua puolesta ja vastaan niin HS:n sivuille kuin sosiaaliseen mediaankin.

Eläinten oikeuksista saa, ja pitääkin kantaa huolta. Silti jollain lailla on surullista, jos Nylénin kirjoitus on esimerkki siitä huolenkannosta. Ketä auttaa tai palvelee tämänkaltainen hyökkäys, jossa hyvin rajusti käydään tavallisten ihmisten elinkeinon kimppuun?

Nylén julistaa, että hänen kanssaan eri mieltä ollut toimittaja on "luupäinen" ja tarhaus taas "elämänpilkkaa" ja "väkivaltaa", joka edustaa "rahan valtaa raaimmillaan". Rahan valtaa raaimmillaan? Jaa-a. Harvemmin on tullut mieleen, että riistokapitalismin pahimmat oligarkit asuisivat maatalossa Pohjanmaalla.

Muutenkin Nylén ampuu aika kovilla. Hän vihjaa vahvasti, että jos aloite ei mene eduskunnassa läpi, toisenlaisiakin keinoja on: "Pakottaako epätoivo heidät takaisin alkuruutuun: sabotaasiin, poliittiseen voimankäyttöön?" Siis mitä: terroriko tämän ratkaisee?

Nykyisessä keskustelukulttuurissa on jotain vikaa. Tärkeiksi kokemistaan asioista saa ilman muuta kirjoittaa, ja kansalaisaloitteet ovat hyvä lisä demokratiaan. Mutta miksi omaa agendaa pitää ajaa tavalla, josta kuultaa läpi ylimielinen toisin ajattelevien halveksunta? Onko se reilua ja oikein? Miksi tämän ajan nylénit ovat täysin immuuneja muiden ihmisten aidolle huolelle omasta toimeentulostaan?

On tietysti ymmärrettävää, että söpö, häkissä oleva karvapallo voi helposti herättää enemmän sympatiaa kuin kirveellä veistetty, lippalakkinen maalaismies. Silti myös tuolla miehellä on ihan oikea hätä pesueensa elättämisestä. Voisi ajatella, että tuon miehen ja hänen kaltaistensa tahallinen syökseminen työttömyyteen ja epätoivoon olisi myös omanlaistaan elämänpilkkaa. Voisi ajatella, että meidän tulisi pohtia hyvin vakavasti ihmisten toimeentuloa näinä aikoina, jolloin maailman talous keikkuu pahoin ja työpaikat katoavat.

Mutta näyttää siltä, että toimeentulokeskustelu jää jatkuvasti kaiken muun maaseutua ja luontoa koskevan huudon alle. Sen sijaan esiin nousevat rajoitukset. Maalla...
...ei saisi kaataa puita, koska metsiä pitää suojella.
...ei saisi harjoittaa turkistarhausta, koska minkkejä pitää suojella.
...ei saisi pitää eläimiä vain sisällä, koska eläinten oikeuksia pitää suojella.
...ei saisi surmata susia, jotka syövät niitä ulkoilevia eläimiä, koska susia pitää suojella.
...ei saisi kalastaa verkoilla, koska norppia pitää suojella.
...ei saisi viljellä liian tehokkaasti, koska vesistöjä pitää suojella.
...ei saisi jättää viljelemättä, koska perinnemaisemaa pitää suojella.
Ja ainakaan ei saisi harjoittaa minkäänlaista kaivos- tai muutakaan teollisuutta, koska luontoa ylipäänsä pitää suojella.

Moneen näistä yksittäisistä rajoituksista on sinänsä hyvin helppo yhtyä (kukaan ei aivan varmasti halua esimerkiksi norpan kuolevan sukupuuttoon) - mutta mitä ihmettä siellä maaseudulla sitten saa tehdä?

Tuntuu välillä, että ainoa maalaisille sallittu elinkeino on kivojen juttujen keksiminen meille kaupunkilaisille. Kulttuuritapahtumissa ja maatilamatkailussa ei toki ole mitään vikaa, mutta koko kylä ei elä yhdellä pelimannifestivaalilla eikä koko perhe kesäturisteilla. Leipä ei voi olla pelkästään sen varassa, että joku kaupunkilaisseurue suvaitsee piipahtaa syömään itse tehtyä rahkapiirakkaa.

Moni Helsingistä vaatimuksia huuteleva aktivisti tuntuu ajattelevan, että Kehä Kolmosen ulkopuolelta pitäisi alkaa jonkinlainen Suuri Vaahteramäki: Suomen pitäisi olla vain täynnä nättejä, keittomaalilla vedettyjä punamultataloja, joiden pihassa tepastelisi vapaana muutama kana ja röhkisi yksi possu ja pikku Iida liehuisi hassusti lipputangossa. Pihaan poikkeaville vieraille tarjottaisiin Alma-äidin kuulua makkaraa. (Paitsi ei Nylénin maailmassa, koska vegaanina hän vastustaa lihansyöntiä).

Välillä kuulee valitettavan jopa sitä, miksi heinä ei ole enää pelloilla somilla seipäillä, vaan rumissa valkoisissa paketeissa. Niin. Kai niistä viljelijäperheen työtä helpottavista paketointiratkaisuista on syytä luopua, jos ne särkevät joidenkin esteettistä silmää matkalla mökille.

Jokainen meistä varmasti haluaa, että Suomessa humisevat tulevaisuudessakin metsät ja kimmeltävät puhtaat järvet. Tuskin suomalaiset myöskään haluavat tarkoituksellisesti kohdella eläimiä jotenkin erityisen väärin. Mutta joskus on yhdessä pyrittävä löytämään fiksuja kompromisseja, jotta emme vie leipää kokonaan toisten suusta.

Nylén sanoo "häpeävänsä suomalaisuuttaan" turkistarhauksen takia. Muistammeko, että maaseudulla asuu suuri joukko ihan samanlaisia suomalaisia kuin me kaupunkilaisetkin? Ja hekin yrittävät vain - elää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt