Silja, Selja

Kotimaa

Olli Rehn Ylelle: Alle 100 000 euron talletukset turvassa pankissa

Julkaistu:

Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan eurokriisissä ei ole nyt akuuttia hätää.
Talouskomissaari Olli Rehn sanoi aamulla Ylen TV1:n Ykkösaamussa EU:n valmistelemasta pankkidirektiivistä, että talletusten 100 000 euron rajasta tulee pyhä.

– Jos on alle 100 000 euron talletukset, voi olla huoletta varsinkin Suomessa, Rehn vakuutti.

Talletusten suojaraja nousi esille Kyproksen tukipaketin yhteydessä. Yhdessä Kyproksen tukiesityksessä sijoittajavastuu olisi tulossa kaikkiin pankkitalletuksiin. Myös pienemmistä talletuksista olisi pitänyt maksaa talletusveroa osana EU-tukipaketin saantia.

Rehnin mukaan Kypros oli erityistapaus. Hänen mukaansa eräät euromaat halusivat niin vahvaa pakettia, että paine ulottui myös suojattuihin pankkitileihin.

Vaatimuksesta kuitenkin luovuttiin niin, että Kyproksella veroa ei tarvitse maksaa alle 100 000 euron talletuksista.

Rehn sanoi valmisteltavassa EU:n pankkidirektiivissä sijoittajavastuuseen olisi tulossa porrastus. Ensin maksumieheksi joutuvat osakkeenomistajat ja muut omistajat, sitten yli 100 000 euron talletukset. Pienempiin talletuksiin ei puututa.

– 100 000 euron raja on pyhä, Rehn sanoi.

Rehnin mielestä eurokriisissä akuuttivaihe on ohi. Juuri nyt ei ole yhtään akuuttia tulipalohätää.

Rehn piti EU-maiden suurena ongelmana työttömyyden lisäksi rahoitusongelmia. Eteläisessä Euroopassa yritysten on hankala saada rahoitusta.

Rehn kertoo, että Espanjassa vienti vetää, mutta pienillä ja keskisuurilla yrityksillä rahoituksen saannista on tullut kasvun este.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. 6

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin – professori: Hyväksikäytetty ei voinut ymmärtää mitä hänelle tapahtuu

    8. 8

      Tätä jättimäistä merenranta­kiinteistöä katsottiin netissä 36 000 kertaa – kaksi huutajaa taisteli loppuun asti

    9. 9

      Autoilijan niksi: Helppo lääke huurtuvaan tuulilasiin

    10. 10

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    9. 9

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. Näytä lisää