Uljas

Kotimaa

Utsjoki suree kelkkaturman uhreja - kriisiapua järjestetty

Julkaistu: , Päivitetty:

Vajaan 1 300 asukkaan Utsjoen kunnassa surraan eilisen moottorikelkkaturman uhreja.
Tilaisuuksia järjestetään myös alkuviikosta.

– Turma koskettaa koko kuntaa, sanoi kirkkoherra Arto Seppänen STT:lle.

Onnettomuudessa kuolivat kunnan sivistystoimenjohtaja ja hänen aviomiehensä sekä toisessa kelkassa ollut eteläsuomalainen mies. Pienessä vajaan 1 300 asukkaan kunnassa paikalliset uhrit olivat lähes jokaiselle tuttuja.

Seurakunta ja kunta tarjosivat kriisiapua sekä kunnan työntekijöille että ensihoidon väelle, joka oli turmapaikalla. Sunnuntaina iltapäivällä pidettiin tilaisuus Utsjoen kirkonkylän seurakuntakodissa ja illalla vastaavanlainen Nuorgamin kylän rukoushuoneella.

Arjen koittaessa asia on luonnollisesti esillä kouluissa. Tiistaina järjestetään vielä muistotilaisuus, joka on tarkoitettu kaikille kuntalaisille.

Kirkkoherra Seppäsellä on edessä useammat hautajaiset, sillä vähän aiemmin yksi ihminen kuoli Utsjoella autokolarissa.

– Meillä on samaan aikaan viisi vainajaa, onnettomuusuhrien lisäksi kaksi luonnollista kuolintapausta. En ole vastaavaa kokenut niiden 20 vuoden aikana, kun olen täällä ollut, hän kertoi.

Uhrit Nuorgamista

Paikkakuntalaiset uhrit asuivat Nuorgamissa. Sivistystoimenjohtaja toimi myös Nuorgamin koulun rehtorina. Pariskunnalta jäi teini-ikäinen lapsi.

Turma sattui lauantaina, kun kaksi kelkkaa törmäsi Pulmankijärven jäällä lähellä Norjan rajaa.

Kaamasesta lähtenyt kahdeksan kelkan safari oli ajamassa pohjoiseen Nuorgamin suuntaan, kun vastaan tuli pariskunnan moottorikelkka.

Poliisin mukaan seurueen keskivaiheilla ajanut mies törmäsi vastaan tulleeseen kelkkaan, koska ei ilmeisesti pöllyävän lumen ja mahdollisesti auringon häikäisyn vuoksi havainnut sitä ajoissa. Edellä kulkeneet kolme kelkkaa ehtivät sen sijaan väistää oikealle, vanhempi konstaapeli Vesa Huhtala kertoi.

Kelkkojen välin pitäisi olla ohjeiden mukaan sata metriä, ja Huhtalan mukaan kelkoilla olikin "reilu väli".

Jäällä saa ajaa 80 kilometriä tunnissa, mutta poliisi ei vielä kertonut kelkkojen arvioitua nopeutta. Kelkat olivat hyväkuntoisia ja turvavarusteet kunnossa.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden syiden selvittämistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. 6

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    7. 7

      Kansa äänesti: Jean Sibelius on vuosisadan kulttuuripersoona – katso myös muut palkitut

    8. 8

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    9. 9

      Lento 12 tuntia myöhässä – näin Heidi sai 1600 euron korvaukset

    10. 10

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. Näytä lisää