Ursula

Kotimaa

Piispannimitys oli liikaa piispalle - uhkaa pappisoikeuksien menettämisellä

Julkaistu:

Luther-säätiön piispaksi eilen valittu Risto Soramies saattaa menettää papin oikeutensa.
Tämä tarkoittaisi, ettei hän voisi enää toimittaa evankelisluterilaisen kirkon kasteita, vihkimisiä ja siunaamisia.

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo toteaa STT:lle, että mikäli Soramies myös vihitään piispan virkaan Luther-säätiössä, hänen pappisoikeutensa tulevat pohdittaviksi tuomiokapitulissa.

- Meillä on olemassa vastaavasta ennakkotapaus, piispa Repo toteaa ja viittaa Matti Väisäseen, joka menetti pappisoikeutensa.

Repo korostaa kuitenkin, ettei voi tuomiokapitulin puheenjohtajana ennakoida tuomiokapitulin lopullista kantaa.

Myös Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ottaa Luther-säätiön asiaan kantaa. Hän paheksuu, että Luther-säätiön papit eivät esimerkiksi suostu tekemään yhteistyötä naispappien kanssa.

Jolkkonen toteaa, ettei Luther-säätiö saa nykytilanteessa Kuopion hiippakunnassa käyttöönsä kirkollisia tiloja.

- Seurakunnassa järjestettävältä tilaisuudelta on voitava odottaa, ettei se ole suunnattu kirkkomme työtä vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Eurojackpotin 41,6 miljoonaa meni Savonlinnaan

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Suomalaistutkijoilta maailmanlopun visio: Supertekoäly syntyy ennen vuotta 2060 ja tuhoaa meidät kaikki

    8. 8

      Suomalaisen Veeran, 31, ura alkoi ruotsinlaivoilta – kova työ tuotti tulosta: Voitti Italian valtavan Tanssii tähtien kanssa -tv-kisan

    9. 9

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Eurojackpotin 41,6 miljoonaa meni Savonlinnaan

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. Näytä lisää