Heikki, Henna

Kotimaa

Yle: Kallion kirkossa karkotettiin demoneja, riivaajia ja pahoja henkiä

Julkaistu:

Yleisradion MOT-ohjelma haastatteli ja seurasi maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaraa, joka on esiintynyt jo 300 evankelisluterilaisessa seurakunnassa Suomessa.
Yleisradion TV1:n MOT-ohjelma kertoi maanantai-iltana maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran toiminnasta.

Ohjelmaa oli kuvattu Helsingin Kallion kirkossa tammikuussa. Jalovaara esiintyi Kalliossa myös sunnuntaina.

Jalovaara antoi MOT:n Kirsi Skönille haastattelun. Jalovaara korosti toimivansa Raamatun pohjalta.

- Siellä kerrotaan monenlaisista erilaisista sairauksista, jotka ovat demonien aiheuttamia, ja ne ovat hyvin tuttuja sairauksia.

Jalovaaran mukaan näitä sairauksia eivät psykologit tai lääkehoito kykene parantamaan.

"Demoni ajetaan pois"

Jalovaaran mukaan lääkkeet voivat päinvastoin olla Paholaisen keino päästä ihmisen sisään.

- Ihminen, jossa on demoni, ei voi parantua ilman että demoni ajetaan pois.

Jalovaara kertoi, että Kallion kirkon tammikuun tilaisuudessa alttarilla kävi  noin sata "riivattua ihmistä".

- He itse kertoivat, että heissä on tälläisiä demoneita. He kuulevat, miten päähän tulee uhkailevia ääniä.

- Minun tehtäväni on rukoilla ja vapauttaa heidät tuosta riivauksesta.

Jalovaaran mukaan tähän tarvitaan "henkien erottamisen armonlahjaa". Ollessaan ihmisen vieressä hän tunnistaa, jos tässä asuu paha henki.

Jalovaara väheksyi psykologiaa.

- Se, mitä tapahtuu psykologian kautta, ei ulotu lähellekään siihen, miten paholainen on vaikuttanut näihin ihmisiin. Demonit ovat valmiita keskustelemaan vaikka loputtomiin terapeutin kanssa, koska demonit puhuvat näiden ihmisten kautta.

Satojentuhansien lahjoitusbudjetti

Jalovaara on vieraillut urallaan noin 300:ssa Suomen evankelisluterilaisessa seurakunnassa.

Hän pitää vuosittain 40-80 rukousiltaa. Työtä tukee lahjoitusbudjetti, joka on satojatuhansia euroja.

- Kuopion piispa on juuri antanut siunauksensa kokonaiselle viikonlopulle, Jalovaara iloitsi.

Kirkkoherralta ilmoitus illalla

Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo laittoi heti MOT:n päätyttyä seurakunnan verkkosivuille seuraavan ilmoituksen:

"Hengellinen vallankäyttö tai epäterve hengellisyys on vahingollista ja kaikki viitteet siihen otetaan Kallion seurakunnassa erittäin vakavasti. Uskon pitää olla ihmistä vapauttava eikä ahdistava voima.

Erityisen huolestuttavaa on lääketieteen ja psykologian kyseenalaistaminen ihmisen auttamismahdollisuuksina. Ohjelman perusteella julistuksessa näyttää sekoittuvan kristillinen rukous animistiseen manaukseen.

Minut on asetettu Kallion seurakunnan kirkkoherran virkaan ohjelman teon jälkeen 10.2. enkä ole tavannut Pirkko Jalovaaraa enkä ole päässyt osallistumaan hänen tilaisuuteensa. On kaikkien kannalta kohtuullista ja reilua, että ennen kuin kirkkoherrana annan lausuntoja tai päätän mahdollisista jatkotoimista niin kuulen myös toista osapuolta.

Painotan, että yleisellä tasolla on selvää, että epäterveeseen tai vahingolliseen hengellisyyteen puututaan.

Pirkko Jalovaara on kutsuttu Kallion seurakunnan johtoryhmän kokoukseen 5.3. Silloin keskustelemme yhdessä iltojen mainonnasta, sisällöstä ja linjasta. Kuulemisen jälkeen arvioin minkälaista julistusta Kallion seurakunnan kirkoissa voi olla ja minkälaista ei."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    5. 5

      Lauri Markkanen onnitteli Iivo Niskasta – Vuoden urheilijalta humoristinen kuitti takaisin

    6. 6

      Pandat nauttivat ensimmäisen bambuaamiaisensa Ähtärissä – ihailevat suomalaista talvimaisemaa ikkunoiden läpi

    7. 7

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    10. 10

      Presidentinvaalien törkykampanjat elävät somen omissa kuplissa – vain yksi huhu ylittänyt uutiskynnyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    6. 6

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    7. 7

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    8. 8

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    9. 9

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    10. 10

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    5. 5

      Lauri Markkanen onnitteli Iivo Niskasta – Vuoden urheilijalta humoristinen kuitti takaisin

    6. Näytä lisää