Silja, Selja

Kotimaa

Nainen kaahasi Helsinkiin menevien kaistalla Turkua kohti

Julkaistu:

Hälytyskeskukseen alkoi tulvia useita soittoja Turku-Helsinki moottoritieltä keskiviikkona noin kello 17 aikaan.
Kävi ilmi, että henkilöauto ajoi Helsinkiin menevien kaistalla Turun suuntaan.

Viranomaiset ryhtyivät toimiin.

Hajalan rampin kohdalla auto teki u-käännöksen ja jatkoi matkaa takaisin Halikon suuntaan. Seuraavaksi henkilöauto ajoi ylös Halikon rampin kohdalta jatkaen matkaansa Vaskiontietä pitkin kohti Halikon keskustaa.

Poliisipartio antoi Vaskiontiellä pysäytysmerkin henkilöauton kuljettajalle, joka ei merkkiin reagoinut vaan jatkoi matkaansa eteenpäin ajonopeuden vaihdellen voimakkaasti.

Vanhan-Turuntien kohdalla henkilöauto ajoi keskellä risteysaluetta osittain vastaan tulevien kaistalla.

Henkilöauto jatkoi matkaansa Mahtimiehentietä pitkin ja kääntyi liikenneympyrästä tielle 110 kohti Halikkoa välittämättä poliisin antamista pysäytysmerkeistä.

Iilikkeen kohdalla oli toinen poliisipartio odottamassa, ja henkilöauto ajoi piikkimattoon ja pysähtyi.

Kuljettaja oli lohjalainen vuonna 1945 syntynyt naishenkilö, joka määrättiin välittömästi väliaikaiseen ajokieltoon.

Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    5. 5

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    6. 6

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    7. 7

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    10. 10

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    4. 4

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    5. 5

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    6. Näytä lisää