Kotimaa

Eerola tuomitsi ”kummallakin kädellä tehdyn” väkivallan A-Studiossa

Julkaistu:

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson keskustelivat keskiviikon Ylen A-Studiossa Jyväskylän kirjastossa tapahtuneesta puukotuksesta ja ääriliikkeiden väkivallasta.
Perussuomalaisia ja varsinkin Juho Eerolaa on julkisuudessa vaadittu tuomitsemaan äärioikeiston väkivalta. Viimeksi vaatimuksen esitti A-Studion insertissä kansanedustaja Astrid Thors (r).

Eerola tekikin sen jo heti haastattelun aluksi ja hyvin selvästi.

- Tuomitsen hyvin selkeästi kaiken poliittisen väkivallan, tuomitsen oikealla kädellä tehdyn puukotuksen ja vasemmalla kädellä tehdyn puukotuksen, Eerola sanoi.

Hän toivoi myös, että äärioikeiston ohella huomiota kiinnitettäisiin muihin ääriliikkeisiin. Eerola kertoi pitävänsä äärioikeistoa Suomessa hyvin marginaalisena, mutta sanoi jo 10-20 tekijän olevan jo liikaa.

Hän ihmetteli, miksei Jyväskylän tilaisuuteen oltu hankittu virallisia järjestyksenvalvojia, jos järjestäjät olivat tienneet uhkasta jo ennen tilaisuutta.

- Olen 15-vuotiaasta ollut kansalaisjärjestöissä. En muista järjestäneeni yhtään keskustelutilaisuutta varsinkaan kirjastoissa, joissa minulle olisi ollut mieleenkään maksaa kortillisille järjestyksenvalvojille siitä, että he tulevat turvaamaan tilaisuutta, Jyväskylässä paikalla ollut Li Andersson vastasi.

Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, miksi paikalla oli teleskooppipampulla varustautunut epävirallinen järjestyksenvalvoja. Sen sijaan Andersson muistutti, että äärioikeisto on syyllistynyt useisiin väkivallantekoihin

Jyväskylän tilaisuuteen yritti tulla kolme miestä, joista yhdellä oli luotiliivit ja kassillinen pulloja. Yksi miehistä löi puukolla järjestyksenvalvojana toiminutta miestä.

Anderssonin mielestä Eerola on vähätellyt Jyväskylän tapausta kutsumalla sitä mainostempuksi. Li Andersson on yksi Jyväskylän tilaisuuden aiheena olleen Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajista.

- En ole kutsunut tapausta järjestetyksi mainostempuksi, mutta tapaus on ollut mainosta kirjalle, Eerola sanoi.

Juho Eerola kertoi, että hänet on kutsuttu puhumaan Kotkaan vasemmistonuorten tilaisuuteen, jossa keskustellaan äärioikeistosta. Hän on myös menossa tilaisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt